Lukijalta
Mielipide

Kaivosyhtiö ei tavoittele lupaehtojen heikentämistä

Kirjoittaja uskoo, että kobolttia tarvitaan vielä pitkään akkuteollisuudessa. Malmin kysyntä kasvaa sähköautojen yleistyessä.
Kirjoittaja uskoo, että kobolttia tarvitaan vielä pitkään akkuteollisuudessa. Malmin kysyntä kasvaa sähköautojen yleistyessä.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Jouni Hakola kirjoitti (LK 14.9.), että koboltista kiinnostuneet kaivosyhtiöt ”toivovat höllempää luvitusta ja yhteiskunnan tukirahaa”. Latitude 66 Cobalt Oy on ainoa kirjoituksessa nimeltä mainittu alan yritys. Yhtiö ei ole esittänyt tai toivonut muutoksia kaivostoiminnan lupaehtoihin.

Olemme esittäneet toiveen, että valtio harkitsisi lisärahoitusta Geologian tutkimuskeskuksen toiminnalle. GTK:n omistaa valtio. Olemme mukana Business Finlandin rahoittamassa BAT Circle-hankkeessa. 2-vuotisen rahoitusajan osalta yhteiskunnallisen rahoituksen osuus on noin prosentti kaikesta yrityksemme tekemästä Suomen kallioperään kohdistuvasta geologisesta työstä. Muuta yhteiskunnallista rahoitusta emme ole toistaiseksi hakeneet.