Toimittaja Henripekka Kallio tarkasteli (LK 19.11.) hallituksen kaivosmineraaliveroesitystä kaivosten kilpailukyvyn ja työpaikkojen näkökulmasta. Täydennämme keskustelua luonnon, kiertotalouden ja valtiontalouden näkökulmasta.
Kirjoituksessa esitettiin, että louhintamääriin sidottu kaivosvero johtaisi ”malmin tuhlaamiseen”, kun kaivosten elinkaari lyhenisi. Metallien kaivosveroa ei ole sidottu louhintamääriin, vaan malmin sisältämän metallin verotusarvoon, joka nousisi 0,6:sta 2,5 prosenttiin.
Suomi on kanadalaisen Fraser-instituutin tuoreen vertailun mukaan maailman houkuttelevin maa kaivostoiminnalle. Kaivosyhtiöiden toimintaympäristö säilyy Suomessa kilpailukykyisenä, vaikka veroa korotettaisiin maltillisesti. Voimme vaatia parempaa vastinetta ainutkertaisista luonnonvaroistamme sekä riskienhallintaa Lapin vesistöjen ja paikallisyhteisöjen kannalta.
Suomen avokätinen lainsäädäntö ja luvitus on johtanut ympäristön kannalta kestämättömään tilanteeseen, jossa köyhiäkin malmioita kannattaa louhia suurissa avolouhoksissa. Louhiminen tuottaa valtavia määriä vaarallista jätettä sekä vesi- ja pölypäästöjä.
Samalla Suomen materiaalien kiertotalousaste on EU:n häntäpäätä. Sivukiven ja rikastushiekkojen pitkäaikaiset riskit ovat yhä vailla kestäviä ratkaisuja.
Vero voitaisiin sitoa myös jätteen määrään ja vaarallisuuteen. Kaikkia varantoja ei ole taloudellisesti eikä ympäristön kannalta järkevää hyödyntää. Jos luonnonvarojen hyödyntäminen ei ole kannattavaa ilman merkittävää veronmaksajien tukea, ei toiminta ole kestävää ympäristön kannalta tai sosiaalisesti.
Kaivosteollisuus on esittänyt hybridimallia, jossa vero perustuisi osin metallin arvoon ja osin nettotulokseen. Malli olisi kaivoksille edullinen. Se kannustaisi aggressiiviseen verosuunnitteluun. Lainsäädännön lähtökohtana tulee olla luonnon, paikallisten ja Suomen valtion etu pitkällä aikavälillä.