Ylen alueuutisten koostelähetyksessä kerrottiin Lapista paljastuneesta merkittävästä harvinaisten maametallien esiintymästä. Vastaavia metalleja, joita tarvitaan nykytekniikassa kuten sähköautoissa paljon, tuotetaan nyt suuressa mittakaavassa Kiinassa. Sen tuotantotavat ovat epäekologiset.
Maailma on globaali ja ympäristömme vielä globaalimpi, mutta paikkansa pitää vanha sanonta: poissa silmistä, poissa mielestä. Jos pääsisin päättämään tuolle kaivokselle myönnettävästä ympäristöluvasta, laittaisin painoa sillekin, mikä hyöty on kaivoksen ja maametallien tuotannon sijoittamisella Suomeen sen sijaan, että niitä tuotetaan ympäristöä tuhoavalla tavalla jossain kauko-idässä. Vuosikymmenten saatossa myrkyt kulkeutuvat kaikkialle, kuten mikromuovikin.
Isänä olen erityisen hyvin tietoinen YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta. Sen mukaan kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä on etusijalle asetettava lasten etu. Sopimuksessa ei puhuta suomalaisten lasten edusta vaan yleisesti lasten edusta. Niinhän se on, että lapsissa on tulevaisuus. Nykyvanhusten, kuten myös ikäisteni pitäisi kyetä mieltämään, että kaikissa päätöksissä pitää huomioida päätöksen merkitys siihen, millainen on tulevaisuuden lasten elinympäristö – etenkin luonto.
Samassa Ylen uutisessa kerrottiin, että Lappiin on saatu koiranruokaa valmistava yhtiö, jonka tekemässä ruoassa ei ole keuhkoja. Mitä keuhkoille tapahtuu? Tehdäänkö niistä kissanruokaa vai menevätkö ihmisten makkaroihin?
Kun olin 70-luvun lopulla nuori, ainakin täällä Satakunnassa oli kaupoissa myytävänä keuhkoa ihmisruuaksi. Emme sellaista syöneet, mutta kissalle sitä ostettiin ja se oli sen suosikkiherkku. Kiinassa taitavat jopa ihmiset yhä syödä keuhkoja. Onko se hyvä?