Ensimmäisissä vappumuistoissani istun rattaissa työväenkulkueen keskellä. Näen ihmisvartaloita vieri vieressä, kylttejä päitten yläpuolella ja marssijoiden jalkojen lomasta sen, kun haalaripukuinen teekkari virtsaa kirkkaassa päivänvalossa Oulun keskustaa halkovaan kuraojaan. Olen ehkä neljävuotias ja kovin ihmeissäni.
Muistan, että vappumarkkinoilta ostettiin joka kevät metrilakuja ja neljänkymmenen markan karkkisäkki. Kotona äiti paistoi peltikaupalla munkkeja, joiden keskelle sain painaa reiän itseäni vanhemmalla McCormickin maustepurkilla. Saatoin katsella pulleiden rusinoiden kellumista ylös ja alas pullossa siman käydessä aivan loputtomiin.
Sinä kaikista parhaana vappuna markkinoilta ostettiin kiiltävä viininpunainen heliumpallo, jossa Karvinen tanssi Muusan kanssa. Pallo tyhjennettiin ja taiteltiin joka vuosi huolellisesti kaappiin odottamaan seuraavaa kevättä, jolloin kaasutehtaalla töissä käyvä naapuriperheen isä täyttäisi sen taas uudelleen. Yksi ilmapallo kestää koko pitkän lapsuuden.
Jossain vaiheessa perhevaput vaihtuvat teinivappuihin Oulun kaupunginteatterin takana Ofelia-pulloja poliiseilta piilotellen. Kostea nurmikko ja merituuli tuntuvat hyytävältä, mutta pipo ja pitkät kalsarit eivät tule kysymykseenkään.
Rovaniemelle muuton jälkeen alkavat viikkoja kestävät, päättymättömät opiskelijavaput. Muistan vetelehtiväiset haalaripiknikit Kirkkolammen rannalla ja pussikaljat Tivolin katolla kevätillan kylmässä auringossa. Nyt on minun vuoroni olla se, joka virtsaa vieraiden perheiden lasten katseiden alla epäsovinnaisiin paikkoihin.
Autuaita opiskelijavappuja seuraa epämääräinen sarja arkisia, räntäsateisia ja kaikin puolin mieleenpainumattomia aikuisvappuja. Monet niistä vietän ulkomailla, missä työkavereille ja kämppiksille on mahdotonta edes selittää, mistä vapuissa on kysymys.
Sitten koittaa vappu, jona väsy tulee oudon aikaisin ja viinikin jää lasiin, pelkkä tuoksukin inhottaa. Viikkoa myöhemmin raskaustesti paljastaa syyllisen.
Oman lapsen ensimmäinen vappu. Luiseva vauva nukkuu työväenlauluja Kauppayhtiöllä kippuralla kantorepussaan. Seuraavien vuosien vappujuhlat kestävätkin juuri yhtä kauan kuin pienen ihmisen päiväunet.
Vaivihkaa lapsesta on tullut melko iso, ja minusta keski-ikäinen ja kovin keskiluokkainen. Havahdun siihen, että meiltä puuttuvat tyystin perheen yhteiset vappuperinteet, joita omasta lapsuudestani nyt lämmöllä muistelen.
Ehkä ei ole vielä liian myöhäistä, ajattelen, ja laitan ostoslistalle simaa ja sen vappupallon.