Ympäristöhuoliin havahtuneen maailman alati viljelemät puheet vihreästä siirtymästä herättivät alun perin toivoa luvatessaan aidosti kestävämpää tulevaisuutta. Sittemmin käsite on kaapattu palvelemaan lähes mitä tahansa, jolla voidaan tehdä rahaa.
Tuulivoimahankkeita ponnahtelee kuin sieniä sateella jopa paikkoihin, joihin ne eivät missään nimessä kuulu. Mitä tekee viisas ihminen puhtaalla sähköllään? Louhii virtuaalista valuuttaa, jonka arvo heiluu kuin humalainen trapetsitaiteilija. Eihän sitä kaupassa voi käyttää, mutta kyllä se lämmittää. Ainakin planeettaamme.
Puhumattakaan datakeskuksista, joita olemme alkaneet haalia. En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta onko jokainen kissakuva oikeasti tallentamisen arvoinen? Viimeisimpien tietojen mukaan ihmiskunta luo joka päivä noin 402,74 miljoonaa teratavua uutta dataa. Tämä tarkoittaa sitä, että tänä vuonna dataa syntyy noin 147 tsettatavua.
Kukaan ei ole missään vaiheessa vaivautunut kysymään sitä, onko järkevää käyttää uusiutuvaa energiaa toimintaan, joka ei perusluonteeltaan edistä ekologista kestävyyttä ja luonnon kantokyvyn säilymistä. Ilmiötä voisi melkein verrata takavuosien suosittuun sipsikaljadieettiin.
Myös Kevitsan kaivos on osa puhdasta ja vihreää siirtymää. Kyseessä ei ole vetytulevaisuuden esitaistelija, vaan massiivinen ihmisen kaivama monttu, joka muistuttaa kuin avaruusolennot olisivat kaapanneet palan ainutlaatuisesta planeetastamme mukaansa. Puhumattakaan sen tuottamasta räjäytyspölystä, hapanvalumasta ja pohjavesiin vuotavasta jätealtaasta.
Aitoon vihreään siirtymään tarvittaisiin muutakin kuin vihreä nimilappu. Muutos vaatisi myös järjen käyttöä, mutta siitä taitaa olla yhtä kova pula kuin kriittisistä raaka-aineista.