Kolumni

Juice Leskinen vastaan George Harrison – kumman klassikkokappale sopii paremmin koronasyksyn tunnuslauluksi?

Yleinen mieliala on tänä vuonna laskenut, noussut ja laskenut uudestaan. Asiantuntijatkin ennustavat loppusyksyn ja talven muodostuvan vaikeaksi.

-

On yllättävää, että The Beatlesin selvästi kuunnelluin laulu on ainakin Spotifyn striimausten mukaan Here Comes The Sun vuodelta 1969.

Se ei kuulu yhtyeen tunnetuimpiin listahitteihin eikä ole John Lennonin ja Paul McCartneyn luomus. Aurinkolaulun säveltäjä, sanoittaja ja laulaja on George Harrison.

Suosiota voivat selittää sekä simppeli melodia että helppotajuinen lyriikka: aurinko tulee esiin pitkän, kylmän ja yksinäisen talven jälkeen.

Iloinen sanoma ei tunnu sopivan tähän vuodenaikaan. Nyt on olevinaan sellaisten syksyn sävelten aika, jotka ennakoivat pitkää, kylmää ja yksinäistä koronatalvea. Here Comes The Sun soi näinä pimenevinä päivinä ikään kuin takaperin.

– Edessä voi olla vaikea syksy ja talvi, ennusti ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:n tiedotustilaisuudessa viime tiistaina.

– Tilanne on huolestuttava. Syksy on vasta alussa ja talvi tulossa, komppasi johtaja Mika Salminen.

Virus vain huilasi ja hengähti välillä

Siltä tosiaan tuntuu. Mollissa mennään.

Jos koronakriisin alkua leimasivat viime talvena pelko ja epätietoisuus, niin kuukautta myöhemmin yleistunnelma oli vapautuneempi. Yhteishenki, auttamisen halu ja kekseliäisyys suorastaan säteilivät kevätilmassa sekä Suomessa että muualla. Ihmiset lauloivat parvekkeilla ja nauroivat hulvattomille koronameemeille.

Juice Leskinen lauloi vuonna 1975 syksystä, elämästä ja kuolemasta.
Juice Leskinen lauloi vuonna 1975 syksystä, elämästä ja kuolemasta.

Uudenmaan sulkeminen tuntui jopa jännittävältä operaatiolta, sillä monet olivat tietävinään, että juhannukseen mennessä kurimus on ohi.

Ei ollut. Kuten Puumalainen, Salminen ja muut asiantuntijat tiesivät, korona tuli jäädäkseen ja vain kerätäkseen uutta voimaa sitä mukaa, kun rajoituksia purettiin ja ihmiset alkoivat taas parveilla.

Lokakuun jälkeen koittaa marraskuu

Koronapandemiaa ei pidä verrata sotaan.

Yleisessä mielialassa voi silti nyt aistia samankaltaista turhautunutta alistuneisuutta kuin sota-ajan kotirintamalla silloin, kun kriisi ei odotusten mukaisesti päätykään muutamassa viikossa.

Tämä on nyt sitten tätä. Tässä ei ole enää mitään jännittävää. Kyllästyminen ja väsymys alkavat painaa. Enää ei lauleta parvekkeilla eikä lähetellä tautisia vitsejä. Korona on kuin putkiremontti. Sanottiin, että menee kaksi kuukautta, ja nyt on mennyt jo yli puoli vuotta eikä loppua näy.

George Harrison oli kuitenkin oikeassa. Jää sulaa vähitellen ja aurinko palaa synkän talven jälkeen, du, du, du, du, duu . . .

The Beatles ja George Harrison lauloivat vuonna 1969 auringonvalon paluusta ja jään sulamisesta.
The Beatles ja George Harrison lauloivat vuonna 1969 auringonvalon paluusta ja jään sulamisesta.

Jotakin sen suuntaista lausui myös ylilääkäri Taneli Puumalainen tiistaisen tiedotustilaisuuden päätteeksi. Toivoa ei pidä menettää, kaikista pandemioista on selvitty.

Koronantappoaseena kannattaa siis mieluummin kuunnella The Beatlesia kuin Juice Leskistä, jonka Syksyn sävel on lokakuun tunnetuin suomalainen teemalaulu: ”Elämä on kuolemista”.

Kaiken huipuksi lokakuun jälkeen koittaa marraskuu. Miljoonasateen ja Heikki Salon mukaan päivät raahautuvat silloin kuin varisparvi.

"Taas TV syliin paiskoo palavia halkojaan / käy ihmiskunta sormi suussa kansakouluaan / vaan eihän täällä liekit uhkaa / täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan."