Lauantainen Kemin kaupunginorkesterin barokkikonsertti oli ainakin minulle vuoden tapaus. Upeat solistit, upeat orkesterit, upea kuoro ja tietysti kapellimestari. Konsertin jälkeen oli täydellinen, tunteellinen, lämmin ja ystävällinen olo. Enkä ole näiden ajatusten kanssa yksin. Olen jutellut monen läsnä olleen kanssa heti lauantai-iltana ja tänään sunnuntainakin. Mielipiteet olivat pelkkää hunajaa. Kerrankin oli sellainen olo, että maski ainakin itselläni oli paikallaan. Kun alkoi suu ja kurkku nykiä ja silmät kostua, tuntui maskin suojassa turvalliselta. Tätä tapahtui illan mittaan toistuvasti.
Vaikka taiteilijoita oli ympäri Suomen, korkealla oli mahtava tunne siitä, että tällaista esitetään meidän Kemissä. Voi, että oli ylpeä olo. Tänään olisin tullut jo uudestaan konserttiin, mutta Alatornion tapahtuma oli amatöörille liian pian.
Tyylitajua oli siinäkin, että konserttien vakiokuulija Pekka Alatarvas sai Diplomin ja lyömäsoittaja Reima Halme sekä musiikin maisteri Jouko Juntunen mitalit. En muista olleeni koskaan orkesterin konsertissa ilman Reimaa tai kuoron esityksessä ilman Joukoa, ja olen tähän ikään ehtinyt kulkea kuulemassa monesti.
Tyylikäs ja kaunis loppuitkun rypistys oli pikkuviulistien kutsu soittamaan päätöslaulu yhdessä ja yleisön tukena. Siellä niitä uusia osaajia on kasvamassa.
Kiitosten mukana toivotan kaikille Hyvää Joulua ja mainiota Uutta Vuotta.
Barokkikonsertti: La 18.12. klo 14, Taidemuseo, Kemi
Irma Niskanen, konserttimestari ja liidaus
Ville Mankkinen, kapellimestari
Kajsa Dahlbäck, sopraano
Virpi Räisänen, mezzosopraano
Elja Puukko, bassobaritoni
Suomalainen barokkiorkesteri FiBO
Kemin kaupunginorkesteri
Meri-Lapin Oratoriokuoro
Meri-Lapin musiikkiopiston pienet jousisoittajat
Tervehtien: