Emme pidä metsiemme puuntuotannon kannalta järkevimpänä käyttää metsän kasvatuksessa tapaa, jota kutsutaan ”jatkuvaksi kasvatukseksi”. Sitähän metsän kasvatuksen tulee aina olla, mutta siinä, miten sitä käytännössä toteutetaan, erot voivat olla vastakkaisiakin – kuten nyt ovat.
Lähes 100 vuoden ajalta tutkimuksin ja käytännön kokemuksin ohjeistettu metsänhoitomme muodostaa ylivoimaisen tieto- ja kokemuspohjan, kun sitä verrataan yllättävänkin puutteellisiin tietoihin metsän ”jatkuvasta kasvatuksesta”, vaikka sitäkin on tutkittu vuosikymmeniä.
Esimerkkinä tästä ovat virheelliset käsitykset luontaisen uudistamisen onnistumisesta lyhyessä ajassa ilman tarvetta uudistusalojen raivauksiin ja maanmuokkauksiin. Nekin vaativat onnistumiseen paljon työtä ja lisäkustannuksia. Sen on luontaisen uudistamisen yrittäminen muokkaamattomaan maahan – ”jatkuvan kasvatuksen” tavoin – osoittanut epäonnistumisillaan.
Metsänviljelyyn tähtäävä hakkuu ja maanmuokkaus lisättynä rehevillä mailla kuusen tai rauduskoivun istutuksilla ja karuilla mailla männyn istutuksella tai kylvöllä ovat yhä puuntuotannon kannalta ylivoimaisia metsän uudistamistapoja.
”Jatkuvan kasvatuksen” yleistyminen merkitsisi puun tuotannon romahduttamista. Se estäisi nykylaajuisen metsäteollisuuden kehittämisen puhumattakaan sen laajentamisesta. Merkittävänä kärsijänä olisivat myös metsämme, joiden kunto heikkenisi, kun hoito hiipuisi ja laiminlyönnit lisääntyisivät.
Suomen kolmesta pääpuulajista kaksi, mänty ja koivu ovat valoa vaativia, eivätkä menesty yleensä suurempien puiden alla. Kuusi sietää varjoa, muttei sitä välttämättä vaadi muualla kuin taimikokoisena hallanaroilla paikoilla.
”Jatkuva kasvatus” voi soveltua lähinnä kuuselle. Koivulle se ei sovellu lainkaan ja männyllekin huonosti lukuun ottamatta ehkä Pohjois-Suomen korkeita ja karuimpia kasvupaikkoja.
Metsänomistajan on tärkeää tiedostaa, että päätös metsänkasvatustavasta on jopa vuosikymmenien päähän ulottuva ratkaisu. Jos siirtyy metsän kasvattamisesta tasaikäisenä ”jatkuvaan kasvatukseen”, kasvatustavan vaihtamiseen on arvioitu kuluvan aikaa likimain puuston kasvatusiän verran.
Siirtymäajan pituutta lisää ratkaisevasti se, että ”jatkuvaa kasvatusta” varten puuston rakenne tulee muuttaa erilaiseksi kuin mikä se on metsän kasvattamisessa tasaikäisenä. Rakennemuutos vaatii paljon aikaa sekä eri-ikäisrakenteisen metsän hoitamisen taitoa. Tähän eivät edes metsäammattilaiset ole saaneet riittävää koulutusta.
Joissakin eteläsuomalaisia kuusikoita koskeneissa tutkimuksissa on todettu ”jatkuvassa kasvatuksessa” puuntuotoksen olleen 15–25 prosenttia tasaikäisenä kasvatettua kuusikkoa alhaisempi. Suomen metsäkeskuksen johtavan asiantuntijan Markku Remeksen mukaan metsähehtaarilta avohakkuuna saatava puumäärä edellyttäisi jatkuvassa kasvatuksessa kolme kertaa laajempaa hakkuu- ja puunkorjuualaa. Siitä aiheutuisi moninkertaisia maasto- ja puustovaurioita sekä jopa laajenevia tuhosienitartuntoja maaperän juuristoihin ja myös puustoihin.
Myös Remeksen arvion mukaan Etelä-Suomen tuoreilla ja sitä ravinteisemmilla kasvupaikoilla. ”jatkuvassa kasvatuksessa” puuntuotos jäänee 15–25 prosenttia perinteisiä harvennushakkuita alhaisemmaksi.
”Jatkuvassa kasvatuksessa” menetetään metsänviljelyn lisäksi mahdollisuudet hyödyntää täysimääräisesti metsätalouden kahta muutakin puuston kasvua eniten lisäävää toimenpidettä, metsänjalostusta ja -lannoitusta.
Metsänjalostuksella tähdätään perinnöllisiltä ja kasvatuksellisilta ominaisuuksiltaan korkealaatuisten metsäpuiden taimien tuottamiseen. Sitä on harjoitettu Suomessa aktiivisesti jo yli 60 vuotta valtion rahoituksellakin. Metsänjalostuksella on arvioitu saatavan 15–20 prosentin puuston kasvun lisäyksiä ja merkittäviä puiden laadun paranemisia. Kun ”jatkuvassa kasvatuksessa” ei käytetä metsänviljelyä, jalostushyöty jää saamatta.
Metsänlannoitusta voidaan pitää sille soveltuvissa kohteissa taloudellisesti ylivoimaisesti kannattavimpana metsänhoidon toimenpiteenä, jonka kustannuksille on saatavissa yli 20 prosentin korko. Lannoitus lisää puuston kasvua eniten siellä, missä puuston kasvu ja edellytykset ovat muutoinkin verrattain hyvät. Lannoituksen puiden kasvua ja tuottoa lisäävä vaikutus olisi yleensä suurinta metsikön kookkaimmissa eli päävaltapuissa.