Nyt velallisen epärehellisyydestä epäillyn Jari Aarnion rikoshistoria on mittava. Uusimmasta rikosepäilystä kertoi ensimmäisenä MTV.
Ensimmäiset Aarnioon kohdistuvat epäilyt esitettiin vuonna 2007. Kaksi vuotta myöhemmin Aarnio sai syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta syytteet hylättiin. Aarnio työskenteli välillä turvallisuusalan asiantuntijana pörssiyhtiö Elisassa, mutta palasi vuonna 2011 huumerikosyksikön päälliköksi.
Marraskuussa 2013 Aarnio joutui tutkintavankeuteen epäiltynä muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkarikoksista. Aarnion epäiltiin saaneen huumekaupasta 1,3 miljoonaa euroa. Toukokuussa 2014 Aarnion talon rakennustyömaalta löytyi 64 800 euron rahakätkö.
Marraskuussa 2014 Aarniota vastaan nostettiin syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä petoksesta ja rekisterimerkintärikkomuksesta. Syytteet liittyivät Trevoc-seurantalaiteyhtiön toimintaan. Trevoc oli myynyt viranomaisille laitteita yli miljoonalla eurolla, ja Aarnion epäillään osallistuneen esteellisenä laitehankintoihin sekä olleen yksi yrityksen omistajista.
96 päivää käräjiä
Trevoc-jutussa Aarnio sai Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuussa 2015 vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen, ja hänet määrättiin pantavaksi viralta. Aarnio valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus päätti jatkaa Aarnion vangitsemista ja kovensi syyskuussa 2016 tuomion kolmen vuoden ehdottomaksi vankeudeksi. Korkein oikeus hylkäsi Aarnion valituslupahakemuksen.
Marraskuussa 2015 Aarnio vapautettiin yli kaksi vuotta kestäneestä tutkintavankeudesta. 96 päivää kestänyt oikeudenkäynti päättyi maaliskuussa 2016. Yli seitsemän miljoonaa euroa maksanut oikeudenkäynti on toistaiseksi Suomen historian kallein.
Joulukuussa 2016 Helsingin käräjäoikeus langetti Aarniolle 10 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen yhteensä 22 rikoksesta, joista kuusi koski törkeää huumausainerikosta. Aarnion todettiin syyllistyneen myös useisiin törkeisiin virkarikoksiin, törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, syyttömän lavastamiseen syylliseksi, tietojärjestelmien väärinkäyttämiseen ja tietovuotamiseen. Oikeus katsoi, että huumesalakuljettajien kanssa puhelimessa keskustellut Pasilan mies oli Aarnio.
10 vuoden tuomio
Aarnio valitti tuomiostaan hovioikeuteen. Käräjäoikeus määräsi hänet valituksen käsittelyn ajaksi vangittavaksi tutkintavangiksi. Aarnio päästettiin kesäkuussa 2018 vapaaksi odottamaan tuomiota. Tuomio annettiin kesäkuussa 2019. Oikeuden mukaan Aarnion rikokset olivat olleet poikkeuksellisen häikäilemättömiä, erittäin vakavia ja vahingollisia sekä muille aiheutuvista seurauksista piittaamattomia. Aarnio määrättiin heti vangittavaksi ja suorittamaan 10 vuoden vankeusrangaistusta. Aarnio ilmoittautui itse vankilaan.
Aarniota epäillään myös murhasta. Helsingissä lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta valmistui muutama viikko sitten. Asia siirtyi syyteharkintaan. Toinen epäilty tässä rikoksessa on United Brotherhood -liivijengin entinen pomo Keijo Vilhunen.