Katumus on yleinen tunnetila. Koemme sitä, kun tajuamme tehneemme päätöksen, jonka lopputulos ei vastaa odotuksia. Tämä on jälkiviisautta. Jokainen valinta jonka teemme, ei ole sen enemmän väärin kuin ne, jotka jätämme tekemättä.
Olen tehnyt valintoja, jotka ovat vaikuttaneet elämäni kulkuun dramaattisesti tai mitättömän vähän. Valintoja yhdistää yksi asia – tein ne itse. Kadunko päätöksiä? En.
Valintoihin sitoutuminen kasvattaa. Kun sitoudumme päätöksiin, jotka olemme tehneet, emmekä kritisoi itseämme niistä, alamme huomata laajaa kehitystä. Kasvatamme paineensietokykyä. Opimme sitoutumaan helpommin, kartoittamaan rajojamme ja kykyjämme sekä olemaan avoimempia epäonnistumiselle ja pettymyksille. Myös omatunto kehittyy.
Kun sitoudun tekemääni päätökseen, enkä epäile, asetan itseni mukavuusalueen ulkopuolelle – joudun käyttämään erilaisia taitoja ja näyttämään kyvykkyyttä.
Oma asennoituminen määrittää paljon sitä, mikä on oikein ja väärin omien valintojen suhteen. Jos on valmis siihen, että asiat eivät toteudu toivotulla tavalla, voi jälkiviisauden syrjäyttää sekä oppia ja kasvaa ihmisenä.
Muistan kun aiemmin huomautin itseäni siitä, miten tein väärän valinnan tai en ajatellut asiaa loppuun asti. En ikinä oppinut virheistäni kunnolla. Nyt voin nähdä, että valinnat ovat olleet oikeita päätöksiä, koska tein ne parhaaksi näkemälläni tavalla.
Tärkeintä on huomata menneisyyden ja nykyhetken ero. On helpompi olla jälkiviisas ja hyväksymättä tekojaan. Meidän tulisi aina muistaa, kuinka tekemämme päätökset tehdään kyseisellä hetkellä olevilla tiedoilla, ei nykyisillä.
Meidän pitäisi olla avoimempia itsellemme, mutta samalla antaa myös haasteita. Niillä voimme alkaa mahdollisesti kitkeä epävarmuuttamme ja itsekriittisyyttämme pois. Nämä ovat avaimet laadukkaampaan ja mukavampaan elämään. Näivetämme alitajuisesti itseämme kritisoimalla omaa olemustamme ja alentamalla itseämme.