Viimeisen vuosikymmenen aikana lohikalojen voimakkaat vesihometartunnat ovat lisääntyneet Itämeren alueella. Vesihometauti on ollut näkyvästi esillä Tornionjoen lohikuolemien yhteydessä, mutta sitä esiintyy myös muihin pohjoisen Itämeren jokiin pyrkivissä lohikaloissa.
Tornionjoella on 2014 lähtien havaittu ”zombilohia”, joiden passiivisuus ja vesihometaudin aiheuttama erikoinen ulkonäkö ovat herättäneet huolta lohikantojen terveydentilasta. Vaikka lohien terveydentilaa on seurattu vuosikymmenen ajan, ei yksittäistä taudinaiheuttajaa tai muuta syytä lohien heikentyneeseen kuntoon ole löydetty.
Viime vuosina voimakkaasti oireilevia lohia on havaittu aikaisempaa vähemmän, mutta tutkimus lohikuolemien selvittämiseksi jatkuu edelleen. Viimeisintä tutkimusta on suunnattu vesihomeoireiden esiintymiseen ja niiden taustatekijöihin.
Vesihome on jo pidempään piinannut kalanviljelytoimintaa uhaten uhanalaisten lohikalakantojemme emokalastoja ja istukastuotantoa. Taudin yleistyminen luonnonvesissä on puolestaan verottanut emokalastojen uusimiseen ja ylisiirtoihin tarvittavien terveiden lohien ja taimenten määriä.
Vesihomelajeja esiintyy luontaisesti makeassa vedessä. Vesihometauti kehittyy tavallisimmin Saprolegnia parasitica-vesihomeen tarttuessa kalan vaurioituneeseen ihoon. Kasvaessaan vesihomerihmasto häiritsee kalan hapensaantia ja nestetasapainoa, minkä seurauksena kala passivoituu ja lopulta kuolee.
Yksikin kalan iholla kasvava vesihomerihmasto voi levittää satojatuhansia uusia itiöitä ympäröivään veteen.
Vesihometautia on toistaiseksi pidetty lohien toissijaisena kuolinsyynä, sillä terveisiin ja hyväkuntoisiin yksilöihin vesihome ei tyypillisesti tartu. Tornionjoen oireilevilla lohilla onkin usein esiintynyt kalastuksen, hylkeiden tai nahkiaisten aiheuttamia evä- ja suomuvaurioita sekä ihohaavoja.
Vesihomeen tartuttavuushuiput ajoittuvat keväälle ja syksylle, jolloin voimakkaat lämpötilan vaihtelut stressaavat kaloja. Myös kutuun valmistautuminen heikentää kalan vastustuskykyä. Vesihome koetteleekin erityisesti syksyisin kudulle nousseita lohikaloja.
Ilmastonmuutoksen myötä syyslämpötilojen ennustetaan pysyvän pidempään vesihomeen kannalta suotuisina. Lämpenevät vedet haastavat myös kalojen vastustuskykyä lisäämällä stressiä sekä muiden taudinaiheuttajien esiintymistä.
Vesihometauti syntyy usean kaloihin ja niiden elinympäristöön liittyvän tekijän yhteisvaikutuksesta, joten taudin torjunta on hankalaa. Taudin ennaltaehkäisyyn voidaan luonnonkalojen kohdalla vaikuttaa välttämällä kaloja vaurioittavia kalastustapoja.
Kuluvan vuoden otollisin aika vesihometaudin puhkeamiselle on vasta alkanut. Tutkimme parhaillaan ympäristö-dna:n soveltuvuutta tartuntariskin arvioimiseksi Tornionjoella. Menetelmä perustuu vesihomeitiöiden Dna:n havainnointiin jokivedestä. Kansalaisten ilmoittamat havainnot sairastuneista lohista ovat erittäin arvokkaita meneillään olevalle tutkimukselle.
Laura Härkönen
tutkija, Luonnonvarakeskus, Oulu
Hanna Kinnula
tutkija, Ruokavirasto, Oulu