Antiikin filosofi Platonin (427-327 eaa.) esittämän perinteisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tänäkin päivänä tieteellinen tieto nojaa tähän, toki syventyneenä niin, että tieteen harjoittamisessa keskeisinä tunnusmerkkeinä ovat objektiivisuus, kriittisyys, julkisuus ja autonomisuus, joiden avulla uusi tieto verifioituu vanhan perustalle.
Tätä taustaa vastaan kaltaiseni maallikkokin ymmärtää huolen, jonka oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori (emeritus) Jukka Kekkonen esittää (HS 6.1.) Orpon hallituksen eduskunnalle joulun alla antamasta, Suomen Akatemiaa koskevasta esityksestä. Sen mukaisesti Akatemian tehtävien hoitaminen ei saa olla ristiriidassa Suomen kansallisen turvallisuuden, kansanvälisten velvoitteiden tai Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.
Professori Kekkosen mielestä "kaavailtu säännös ja sen soveltaminen ovat ilmeisessä ristiriidassa tieteen ja tutkimuksen vapauden kanssa", ja se "voi aiheuttaa haittaa tutkimukselle, erityisesti sellaiselle, joka saattaisi kyseenalaistaa vallitsevia (turvallisuus)poliittisia dogmeja".
En ole tiedemies, mutta väitän, että edellä mainitulla hallituksen säännöksellä turvallisuuspolitiikka nousee ylimmäiseksi prinsiipiksi. Sitä myöten Nato vertautuu keskiaikaiseen katolisen kirkon auktoriteettiin, joka määritti yhteiskunnallista todellisuutta kaikessa laajuudessaan ja kahlitsi tieteen harjoittamista sekä uuden maailmankuvan syntyä.
Jukka Kekkonen toteaa esitetyn säännöksen oleva hengeltään totalitaristinen. Tähän on helppo yhtyä. Silloin keskiaikaisten inkvisiittoreiden virkaa hoitaisivat Nato-kenraalit orwellilaisen, yksiniittinen yhteiskunnan varmistamiseksi, jossa isoveli valvoo.