Yle sai käsiinsä valmisteilla olevista vanhojen metsien kriteereistä luonnoksen, joka sähköisti metsäkeskustelun.
Maa- ja metsätalous- sekä ympäristöministeriö ovat antaneet esityksensä kriteereiksi. Ympäristöministeriön esityksessä ollaan lähellä aiemmin metsälaissa määriteltyä metsien uudistamisikää, kun taas maa- ja metsätalousministeriön esityksessä puhutaan selvästi vanhoista metsistä.
Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet kovin sanoin MMM:n kriteereitä, koska heidän unelma automaattisuojelusta jo suhteellisen nuorissa metsissä murenisi. Lisäksi he tulkitsevat kriteerit siten, että ne olisi tehty tieteen vastaisesti ja ”hakkuuintoilijoiden” tahdon mukaisiksi. Näinhän ei tietenkään ole.
MMM:n kriteerit ovat luonnon kannalta paremmat, jos arvioidaan luonnon monimuotoisuutta ja planeetan tilaa. Koska Suomen metsätalous on tunnetusti maailman kestävintä, hakkuiden työntäminen muihin maihin olisi luontokatoa nopeuttava toimenpide.
Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kestävän elintavan saavuttamiseksi puu nousee keskeiseksi tekijäksi kulutushyödykkeiden uusiutuvana raaka-aineena. Suomestakin puu menee suurelta osin maailman markkinoille – Lähi-itään, Aasiaan, Eurooppaan ja Afrikkaan. Monilla alueilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa korvaavaa puuta, joten niiden omavaraisuus perustuu öljyyn ja aurinkoenergiaan.
Hakkuiden vähentäminen Euroopassa lisäisi tutkitusti lähes suoraan hakkuita esimerkiksi Borneossa ja Amazoniassa. Loppu korvautuisi öljyllä.
Myös Ilmastopaneeli on sanoittanut hakkuuvuodon useaan otteeseen, vaikka esittää silti maakohtaisen hiilitaselaskennan perusteella hakkuiden vähentämistä. Luonto tai ilmasto ei siitä hyötyisi.
Toki ymmärrän harmituksen, joka konfliktiteollisuudessa koetaan, kun hyvä suunnitelma valuu veden lailla sormien välistä. Olivathan he itse määritelleet jo alemmilla kriteereillä 100 000 hehtaaria suojeltavia alueita lisää.
Metsien suojelu siirtää vain hakkuita toisaalle, ei vähennä niitä. Siksi suojelupäätöksissä on oltava varmoja, ettei vaikutus ole hyötyjä tuhoisampi luonnolle.