Huomaan kuinka pieni olen suurten asioiden edessä. Tiedollani ja kyvyilläni ovat rajansa. Sanani voimallisia ja turhia samaan aikaan. Kuinka voisin ilmaista lyhyessä kolumnissa, mikä sydäntäni koskettaa, niin ettei viestini vääristyisi matkatessaan minulta sinulle? Väistämättä sanani muuttavat muotoaan sillä hetkellä, kun ne saapuvat sinun silmiesi eteen. Kirjoitan silti.
Synnyin tälle planeetalle, jota kutsumme Maaksi, 22 vuotta, kaksi kuukautta ja viisitoista päivää sitten. Varhaisista vuosistani en muista paljoakaan. Mieleenpainuvat muistoni sijoittuvat hetkiin luonnossa. Joskus pikkutyttönä viihdyin takametsän purolla avaten tukoksia, joita pudonneet lehdet, kepit, muovipussit ja tölkit olivat aiheuttaneet. Oli lohduttavaa nähdä, kun puro avautui ja taas virtasi, porisi ja solisi eteenpäin, vapaana. Tuntui, kuin se olisi kaivannut apua ja minä pystyin auttamaan.
Olemmeko siis tärkeä osa tätä planeettaa vai enemmänkin kuin loinen, joka turmelee ja tappaa kaiken, mihin se koskee? Kuka on ihminen luonnon keskellä? Hyödyntäjä, kuninkaallinen, lapsi, yksi laji muiden joukossa? Kuinka meidän tulisi kohdella tätä maata, johon olemme syntyneet? Kuin se olisi lahjaksi annettu? Kuin meidät olisi otettu vieraaksi? Kuin ikiomaa kotia? Kuin äitiä?
Ainakin yksi asia on selvä: tämä maapallo on meille elintärkeä. Maa antaa meille syötävää, juotavaa, puhdasta ilmaa, vaatetta päällemme ja suojaa yllemme. Tällä planeetalla on erityiset olosuhteet, jonka kaltaisia ei löydy mistään muualta – ja me olemme saaneet tänne syntyä! Mikä ihme onkaan, että joka päivä aurinko nousee ja tuo mukanaan uuden aamun. Uuden mahdollisuuden. Saan valita, ainakin jossain määrin, mitä syön, juon, kulutan, ostan, katselen ja kuuntelen. Mille tai kenelle omistan elämäni. Senkin, mitä itsestäni annan ympäröivään maailmaan. Kaikilla näillä valinnoilla on myös seuraamuksensa.
Tahtoisin kuunnella helleaaltoa, maanvyöryä, hirmumyrskyä ja tulvaa. Tahtoisin katsella hiljaista metsää ja jäätynyttä järveä. Mitä ne yrittävät kertoa? Mistä ne karjuvat ja hiljaa laulavat? Onko valinnoillani enemmän merkitystä kuin osaan kuvitellakaan? Onko ihminen, vaelluksellaan maailmassa, unohtanut jotain olennaista?