Otsikko tiivistää taloyhtiön tilanteen niin taloudellisessa mielessä kuin asukkaiden asumisviihtyvyydenkin näkökulmasta. Kunpa taloyhtiöiden asiat olisivatkin noin hyvin. Valitettavasti tilanne usein on päinvastainen.
Hallitus, jota yleensä edustaa puheenjohtaja, ei toimi osakkaiden edun mukaisesti vaan omaa etua tavoitellen. Puheenjohtajan ja isännöitsijän muodostamalla klikillä on määräävä asema, jolloin isännöitsijän on helppo pyörittää isännöimäänsä taloyhtiötä haluamallaan tavalla taloudellisia intressejään edistäen.
Isännöintiyritykset huomioivat lähinnä puheenjohtajia monenlaisilla eduilla ja edistävät yhteistyökumppaneidensa etua taloyhtiön kustannuksella. Isännöinti mahdollistaa puheenjohtajan tai hallituksen jäsenten suoran hyötymisen taloyhtiön kustannuksella. Etuisuudet ovat laajentuneet koskemaan osin taloyhtiöiden entisiä puheenjohtajia.
Pienen piirin eduista pidetään kiinni ja salataan isännöitsijän avustuksella. Isännöinti hyötyy tilaisuudella laskuttaa yhtiötä mielivaltaisestikin hallituksen haluamatta puuttua tilanteeseen, eihän hallitus/puheenjohtaja halua vaarantaa etujaan.