Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Huuh­ka­jien EM-avauk­ses­sa jär­kyt­tä­vä tra­ge­dia – Tanskan jal­ka­pal­lo­liit­to: sai­raa­laan viety Chris­tian Eriksen on ta­juis­saan

Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan ja sai elvytystä.

Tanskan joukkue kerääntyi Christian Eriksenin ympärille, kun tähtipelaajaa elvytettiin.
Tanskan joukkue kerääntyi Christian Eriksenin ympärille, kun tähtipelaajaa elvytettiin.
Kuva: Jussi Leinonen

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-avauksesta muodostui järkyttävä tragedia. Ottelun ollessa 0–0-tilanteessa 43. peliminuutilla Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi kentän pintaan sivurajaheittotilanteen jälkeen.

Eriksen oli liikkumattomana maassa, ja hän sai lääkintähenkilökunnalta lisähappea ja elvytystä. Hänet vietiin lakanoiden takana paareilla pois kentältä.

Paikan päällä olevien Kalevan toimittajan ja valokuvaajan silminnäkijähavaintojen perusteella Eriksen siirsi kätensä omalle otsalleen ja liikutti silmiään, kun häntä vietiin pois kenttäalueelta.

– Parkenilla on kuulutettu jo kaksi kertaa, että yleisön toivotaan pysyvän paikoillaan ja odottavan rauhallisesti lisää informaatiota. Katsomossa on tällä hetkellä maltillinen mutta epätietoinen tunnelma. Ihmiset istuvat pääasiassa omilla istuimillaan, Kalevan toimittaja Kai Nevala raportoi.

Paikalla on arviolta noin 3000 suomalaista kannattajaa. Eriksenin tuupertuminen tapahtui juuri suomalaisten kannattajien lähellä.

Kolmannessa tapahtuman jälkeisessä kuulutuksessa stadionilla olijoille kerrottiin, että Eriksen on viety sairaalaan. Peli on keskeytetty ja lisää tietoa mahdollisesta jatkosta on tulossa 19.45 Tanskan aikaa eli 20.45 Suomen aikaa. Kuulutuksen jälkeen sekä Tanskan että Suomen kannattajat huusivat yhdessä Eriksenin nimeä.

Uefa tiedotti kello 20.26, että Eriksenin terveydentila on vakaa.

Tanskan jalkapalloliitto tiedottaa, että Eriksen on tajuissaan.

– Stadionilla koettiin sykähdyttävä hetki, kun Huuhkajien kannattajat alkoivat huutaa Eriksenin etunimeä ja saivat koko stadionin mukaan huutamaan sukunimeä. Tanskalaiset katsojat antoivat suomalaisille valtavat aplodit eleen vuoksi. Sen jälkeen koko katsomo alkoi taputtaa rytmikkäästi yhdessä, Nevala kertoo Parkenilta.

Ottelu jatkuu Suomen aikaa kello 21.30.