Nytkö vasta kolonialistisen Ranskan presidentti Macron herää todellisuuteen, kun ehdottaa EU:n jäsenmaita lähettämään sotavoimiaan Ukrainan taistelukentille lisäämättä oman maansa sotatarvikkeiden toimituksia?
Esimerkiksi Suomi on antanut Ukrainalle avustuksia 0,71 prosenttia bruttokansantuotteestaan, kuten muutkin Pohjoismaat ja Iso-Britannian. Pieni ja köyhä Ranska on antanut vain 0,07 prosenttia samoin kuin Italia.
Kyseiset maat käyvät lisäksi edelleen kiertoteitse merkittävää kauppaa Venäjän kanssa ja ehdottelevat rauhanneuvotteluja. Ikävä kyllä Suomessakin on vielä yrityksiä, jotka häpäisevästi toimittavat sotatarviketeollisuuden komponentteja Venäjälle –suoraan tai kiertoteitse, mutta tietoisesti.
Kaikki näyttää vähän samalta kuin 1930-luvulla. Silloinkin nähtiin, mitä on tulossa, muttei ymmärretty varautua eikä tehdä estäviä toimenpiteitä. Britannian pääministeri Chamberlain oli viikkoa ennen sodan alkua sinisilmäisin ja hyväuskoisin Saksan suhteen.
Nyt on Macron aika pihalla ja osin hädissään. Näinkö historia toistaa itseään? Hyvä luoja, toivottavasti ei!
Kun Venäjä voittaa aloittamansa laajentumisen, alkaa meillä karu todellisuus – kiitos sinisilmäisyyden ja EU:n kabinettien jahkaamisten. Venäjältä eivät aseet ja taisteluun heitettävät ihmiset lopu. Se vetää henkeä EU:n epäonnistuessa Ukrainan tukemisessa. Ukrainan hävitessä sodan Venäjä jatkaa utopistista suurvaltatavoitteensa mukaista laajentumistaan – Baltia, Moldova, Kaukasus ja miksei jopa Suomi. EU on osoittanut, ettei se pysty tai halua sitoutua puolustukseen.
Sotilaana tarkoitukseni ei ole lietsoa pelkoa, vaan avata silmiä ja neuvoa varautumaan.