Varusmiespalvelun aikanaan suoritettuani minulle tarjottiin virkaa Puolustusvoimiin. Toimipaikkani tuli olemaan Rovaniemen Sotilaspiirin esikunta, tehtävää en kerro kun ei se niin kaseva ollut.
Esikunnassa työskenteli toinenkin värvätty joka myös hoiti virkaansa sotilaspuvussa. Hänen eläkeikänsä lähestyi ja niinpä hän eräänä aamuna tullessaan töihin sattui käytävällä tulemaan Sotilaspiirin päällikköä vastaan joka kysyi: ”mitäs sillä (lausui sukunimen) on jaloissaan?” Työkaveri vilkaisi jalkoihinsa ja totesi ”oho, eipäs vaimokaan puhunut mitään”.
Virkapukuisella työkaverillani oli jalassaan kirjavan kukertavat aamutossut. Arvannette, että naurua riitti vähäksi aikaa esikunnan kahvioissa.
Toinen hassu juttu sattui urheiluelämän saralla. Oli meneillään Rovaniemen jalkapallon puulaakisarjan ottelu, jossa vastakkain olivat varuskunnan joukkue ja muistaakseni jokin putkifirman joukkue. Olin nopeuteni vuoksi saanut paikan pelata kärkenä ja juoksin ristiin rastiin kentällä ja jostakin ihmeen syystä pallo leijaili suoraan päähäni ja pomppas siitä vastustajan maaliin. Vastustajan kaksimetrinen maalivahti ryntäsi minua kohti ja huusi: ”hemmetin porvari”. Taas oli Kakella nopeista kintuista hyötyä. Siihen aikaan oli tiettävästi tapana luulla kaikkia jotka kantoivat yllään armeijan asua porvareiksi ja hyvätuloisiksi, itse tiedän, ettei se noin ollut. No meistä tuli hyvät kaverit ja se on kestänyt.
Nyt kun Suomi on pullollaan erilaisia tutkijoita ja hutkijoita, ihmettelen kovasti miksi tuo mainittu kahtiajako jatkuu edelleenkin, häätyis palkata tutkijoita selvittämään miten tämä ajattelutapa saatais korjattua.