Suomen kymmenien miljardien hävittäjähankinta olisi mielestäni edellyttänyt huomattavasti nähtyä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua hankkeesta ja vaihtoehtoisista hankinnoista.
Lähestymistapa oli nurinkurinen. Ennen jättikaupan hierontaa olisi luullut kuultavan eri alojen yhteiskunnallisten ja sotilasasiantuntijoiden perustellut ja perinpohjaiset näkemykset Suomen koko puolustuksen suuntaviivoista: mitä vaihtoehtoja on olemassa, tulisiko varautua uusiin sodankäynnin muotoihin ja mikä on hävittäjien rooli tässä kokonaisuudessa.
Itse hävittäjävaihtoehtoja olisi olettanut puitavan vasta tämän alustavan, perinpohjaisen ja julkisen asiantuntijapohdinnan päätteeksi. Sen sijaan keskustelu siirtyi jo prosessin alkuvaiheissa eri hävittäjien suorituskykyyn, hintaan, ominaisuuksiin, huoltoon, henkilöstökoulutukseen ja niin edelleen.
Puolustusvoimien Hornet-kaluston korvaamista koskevassa puolustusvoimien omassa loppuraportissa todetaan lyhyesti, että hävittäjät voi korvata vain osin ohjuspuolustusjärjestelmällä ja lennokeilla. Mutta mitä tarkoittaa ”vain osin”? Mitä kaikkea muuta olisi saatu kymmenillä miljardeilla euroilla?
Emme tiedä, koska asian julkinen ruotiminen puolesta ja vastaan oli lähes olematonta. Taannoiseen Nato-keskusteluun osallistuivat kaikki yhteiskunnan merkittävät toimijat kaikilla julkisilla foorumeilla. Sen sijaan hävittäjistä käydyn suppean keskustelun kummallisuuksiin kuului, että käytännössä sen ainoana keskustelupohjana oli puolustusvoimien oma, toteava loppuraportti.
Kymmenien miljardien hävittäjähankintaa elinkaarikustannuksineen voi kiistatta luonnehtia keräämiseksi paljon munia samaan koriin.
Ukrainan sota drooneineen on myös osoittanut, että Venäjä sotii monin tavoin kohdistaen toimensa muun muassa talouteen, energiaan, (geo)politiikkaan, infraan, väestömanipulaatioon, tietotekniikkaan ja informaatioon, mihin on hyvin vaikea vastata hyökkäyshävittäjillä. Nyt on viimeistään käynyt selväksi, että kohtuullisemman hävittäjähankinnan myötä meillä olisi ollut paremmat eväät varautua sodankäynnin evoluutioon.
En ota kantaa siihen, mikä on Suomen puolustuksen kannalta paras ratkaisu, mutta muut vaihtoehdot olisi pitänyt käydä laajapohjaisesti läpi.
Voidaan kysyä, miksi hankittiin hyökkäyssotaan tarkoitettuja häivemonitoimihävittäjiä eikä puolustushävittäjiä, joiden puolustuskapasiteetti on moninkertainen? Miten arvioitiin droonipuolustusta? Kuinka hyödyllisiä hävittäjät ovat nykyajan ja tulevaisuuden hybridisodankäynnissä? Mikä on hävittäjähankinnan hiilijalanjälki valmistuksesta elinkaaren loppuun? Olisiko meidän pitänyt edetä laajemmalla rintamalla ostamalla vähemmän hävittäjiä, lisäämällä lennokki-, lennokkipuolustus- ja ohjuspuolustuskapasiteettia ja varautumalla uusiin sodankäynnin muotoihin?