On erikoista kun hallitus, jossa istuu kaksikin "työväenpuoluetta", junttaa pakkotyölakia. Toinen puolueista on vieläpä käskijän paikalla.
Hienommalta nimeltään laki on ristitty potilasturvallisuuslaiksi. Se on voimakas hyökkäys työntekijöitä ja heidän oikeuksiaan vastaan ja vaarallinen päänavaus, josta kaikkien alojen työntekijöiden on syytä olla huolissaan. Tätä voidaan ulottaa koskemaan muitakin kuin hoitotyötä tekeviä.
Koominen lisämauste farssiin saatiin, kun eduskuntatalon eteen kokoontuneeseen hoitajien mielenilmaukseen saapui puhumaan itsensä pitkän linjan ay-aktiiviksi esitellyt sdp:n kansanedustaja. Hän täräytti terävästi mikrofooniin, että hiljaa. Hävettäisi olla sosiaalidemokraatti.
Vasemmistoliiton suunnalta on kuulunut pientä purnausta. Salkunkantajat pitävät porukan suurin piirtein ruodussa. En usko vasemmiston löytävän periaatteitaan enää hallituskauden loppumetreillä. Tähänkin asti on kaikki käynyt eläkeputken poistosta Natoa myöten.