”Onko niin, että kolme sukupolvea riittää unohtamaan sodan kauheudet”, kysyy Jaakko Ylitalo (LK 21.12) puolustaessaan Kekkosen, Koiviston ja Halosen rauhan ulkopolitiikan linjaa. Saattaa hyvinkin olla, että näin on käynyt.
Lienee syytä valaista sitä, mitä tapahtui ennen rauhan ajan politiikkaa. Venäjä hyökkäsi Suomeen. Sen Ylitalo taisi jättää tarkoituksella mainitsematta.
Olisiko hänen ajattelukantansa mukaan käynyt niin, että sodan aiheutti Suomi aivan kuten Ukrainan sodankin joku muu kuin Venäjä? Venäjän presidentinkin mukaan länsi on yksin syypää paitsi Ukrainan sotaan myös sen seurauksiin. Olen ollut huomaavinani Ylitalonkin kirjoituksissa saman toteaman.
Oma asia on sotien jälkeinen aika, jota hän kehuu onnistuneeksi. Aika harva meistä, jotka sen muistamme, kaipaavat sitä takaisin.
Eihän meillä ollut omaa ulkopolitiikkaa lainkaan. Myös sisäpolitiikkaa johdettiin Neuvostoliiton toimesta. Ainuttakaan hallitusta tai ministeriä ei voitu nimittää ilman heiltä saatua hyväksyntää. Kekkonen ja myöhemmin Koivisto olivat pakotettuja kuuntelemaan naapurin toiveita pitääkseen ”ystävät” rajan takana. Varsinkin Kekkonen osasi käyttää "ystäviä" myös oman vallan pönkittämiseen.
He hoitivat tehtävänsä hyvin, koska eivät muutakaan voineet. Halosta en nostaisi edellisten valtiomiesten joukkoon. Hän oli muuten vain vahvasti kallellaan itään päin. Sanoi eräässä vaalipuheessaankin, että Suomi pitäisi liittää Neuvostoliittoon, niin rauha olisi taattu.
Nykyisen presidentin sen sijaan nostaisin suurten valtiomiesten joukkoon. Olemme Naton jäsen ja meillä on yhteistyösopimus USA:n kanssa sekä muitakin turvallisuuteen liittyviä sopimuksia. Olemme turvassa. Niinistö huomasi milloin pitää toimia.
En myöskään väheksy Sanna Marinin panosta asiassa. Koivisto aikanaan ei uskaltanut. Nyt teemme omaa ulko- ja sisäpolitiikkaa.