Aika moni pohjoisen luonnonystävä ja lintuharrastaja näki viime viikkojen aikana elämänsä ensimmäisen harjalinnun. Laji on ennen tätä syksyä nähty Kemin-Tornion alueella viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana runsaat 30 kertaa. Nyt havaintomäärä on karttunut pitkälti yli kymmenellä havainnolla lähinnä Kemistä, Keminmaasta ja Torniosta. Toistaiseksi vahvistamaton tieto kertoo jopa kolmen harjalinnun parvesta, mutta muuten kyse on ollut yksittäisistä harhailijoista.
Harjalintu on linnustomme hurjimpia ilmestyksiä. Tämän vähän räkättirastasta suuremman siivekkään lento näyttää jättiläismäisen perhosen räpyttelyltä; se on puolelta toiselle levottomasti heittelehtivää. Jos näköesteitä ei ole ja lintu taivaltaa aukeassa maastossa, ehtii hyvin huomata räikeän mustavalkokuvioiset siivet, pyrstön ja selkäpuolen sekä pitkän ja alaspäin loivasti kaartuvan nokan.
Harjalintu ei ole siivoukseen mitenkään kytköksissä, vaan nimi juontuu näyttävästä päälaen koristeesta, joka on kuin intiaanipäällikön mahtipontinen sulkaviritelmä. Harjalintu väläyttää tätä harjaansa laskeutuessaan vaappuvalta lennoltaan – touhutessaan mato- ja hyönteispyynnissä, eksoottinen vieraamme pitää pääkoristettaan taaksepäin sojottavana töyhtönä.
Lannistumaton harjis
Meri-Lappiin iski 20.10. poikkeuksellisen varhainen ja raju lumimyräkkä, joka kietoi kaikki tienoot parinkymmenen sentin vahvuiseen lumivaippaan. Oli melkoinen yllätys, kun kaksi päivää tuon ilmiön jälkeen pihallemme Keminmaahan räpiköi lannistumaton ”Harjis” eli harjalintu.
Juoksin hakemaan kameraa, mutta ratkaisevien sekunttien aikana harvinaisuus ehti poistua paikalta. Edellisen kerran näin harjalinnun sen talvehtimisalueella Egyptissä 2008. Ensikosketukseni tähän satumaisen upeaan ilmestykseen sain merkitä havaintopäiväkirjaani lokakuussa 1970.
Harjalinnun yllättävän näkyvä tämänsyksyinen rynnistys Suomeen aivan maamme pohjoisosia myöten pistää miettimään mistä oikein on kysymys. Toki tiedetään, että lajilla on taipumusta syksyisiin vaelteluihin muuallekin kuin varsinaisille talvilaitumille Afrikkaan. Olisiko tässä kuitenkin kyse myös uusien elinalueiden hakemisesta haikaroiden, merikotkien, valkoposkihanhien, sinipyrstöjen, harmaapäätikkojen, harmaasorsien ja muutamien muiden lajien tavoin?
Töyhtöhyyppä värjötteli
Uudet tulokkaat ovat tervetulleita pohjoiseen – varsinkin kun monia lajeja on hävinnyt tai katoamassa, mutta ainakin harjalinnulla on vielä opettelemista vuodenaikojen ennakoinnin suhteen. Tosin tuli jälleen kerran havaittua, etteivät vanhatkaan konkarit pysy ilmastomuutoksen ja nopeasti iskevien säähäiriöiden rytmissä mukana. Näin kävi tänä syksynä ainakin töyhtöhyypälle, joka vielä 24.10. värjötteli Kattilalahdella ja juuri talvimyräkän silmään Kemissä 20.10. joutuneille tunturikiuruille. Harvinaistuneet tunturikiurut painelivat lopulta etelään, mutta lajitoverit ovat lentäneet sinne jo pari viikkoa aikaisemmin.
Kurkien muutto oli yllättävän vilkasta vielä lokakuun alussa. Esimerkiksi 8.10. Kemin-Tornion peltoalueilta lähti lämpöisemmille maille vielä 250 kurkea. Syksyn viimeinen kurkilentue piirtyi Raumonjärven taivaalle 12.10. Yleensä kurkien päämuutto on huipentunut 15.9. – 25.9.
Tornionjoella, Karunginjärveksi laajentuneessa joenuomassa, toitotteli lokakuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina viitisenkymmentä laulujoutsenta seuranaan yli 20 kanadanhanhea. Kun joutsenia on rajajoessa enimmillään ollut 17.9. Kourusenrannan ja Mustarannan välillä liki 800, viestii se siitä, että jääriitteen seassa pulikoivat kansallislinnut ottavat käräjöintijoestaan jokaisen energiapisaran irti ennen rankkaa muuttolentoa.
