Pysähdyin katsomaan 50-luvun kotimaista elokuvaa, Sven Dufvaa. Hiukan yksinkertaista, mutta ahkeraa, rehellistä, hyväntahtoista ja kuuliaista maalaismiestä esitti Veikko Sinisalo. Hahmo tuntui koomisen hölmöltä, ensin nauratti ja sitten säälitti, kuinka kaikki käyttivät häntä hyväkseen.

Esimerkiksi tyttö, jonka Sven oli kihlannut ennen sotaan lähtöä, ilmoitti kirjeitse lukutaidottomalle, sotatantereella olevalle Dufvalle löytäneensä toisen – mutta kertoi kyllä pitävänsä kihlajaislahjaksi saamansa tavarat ja silkit.