Le Monde Diplomatique ilmestyy Ranskassa. Julkaisemme lehden juttuja suomennettuina.
Lokakuun 7. päivä 2023 tehdyt joukkomurhat olivat kuolemantuomio Gazan kaistalle. Kestää vuosia ennen kuin se henkii taas elämää – jos se siihen koskaan pystyy.
Iskua seurannut Israelin hyökkäys Gazaan surmasi myös toivon toisenlaisesta Israelista. Tuhot ovat yhä pinnan alla piilossa.
On vielä liian aikaista arvioida, kuinka syviä vaurioita tämä sota on aiheuttanut Israelin yhteiskunnalle ja valtiolle. Muutos on kiistatta radikaali. Vaurioiden korjaus ja yhteiskunnan jälleenrakennus tulevat kestämään vuosia – jos ne ylipäänsä koskaan alkavat.
Israel muuttui
Kun Hamas hyökkäsi Israeliin ja toteutti ennennäkemättömän verilöylyn, myös Israel muuttui.
Ehkä vain naamiot riisuttiin. Tai ehkä muutos oli syvempää laatua. Joka tapauksessa demonit pääsivät silloin irti, eikä niitä saada helposti takaisin laatikkoon. Maasta on tulossa luotaantyöntävä paikka niille, jotka janoavat vapaata ja demokraattista yhteiskuntaa.
Monet tekijät ovat muuttaneet Israelin poliittista ilmapiiriä ja ihmisten asenteita iskun jälkeen. Hyökkäystä kuvattiin saman tien "suurimmaksi katastrofiksi, joka on kohdannut juutalaista kansaa sitten holokaustin", kuten pääministeri Benjamin Netanjahu totesi maan parlamentissa Knessetissä 12. lokakuuta 2023.
Nuo kaksi tapahtumaa mainittiin samassa hengenvedossa ikään kuin olisi tehty kaksi kansanmurhaa, vaikka toinen oli paljon suurempi ja kauheampi. Se oli propagandatarkoituksessa tehty laskelmoitu, absurdi ja täysin perusteeton liioittelu.
Holokaustiin vertaaminen ei ollut sattumaa, vaan kumpusi uhriajattelusta, joka on seurannut Israelia sen perustamisesta vuonna 1948 lähtien natsien tekemän juutalaisten kansanmurhan jälkiseurauksena. Uhriajattelu antaa monien israelilaisten silmissä maalle oikeuden toimia tavalla, johon mikään muu valtio ei ole oikeutettu.
Holokaustin esiin nostamisen tarkoituksena oli oikeuttaa 7. lokakuuta jälkeen tehnyt kauheudet. Se toimi vihreänä valona Israelin hyökkäykselle Gazaan. Jos Hamasin ja muiden isku nähtäisiin "holokaustina", sen johdosta toteutettu kansanmurha olisi oikeutettu.
Gazassa kukaan ei ole viaton
Mieliala maassa muuttui tai ainakin asenteet tulivat näkyviin ilman suodattimia.
Monet israelilaiset totesivat, että "Gazassa ei ole viattomia". Jerusalemin heprealaisen yliopiston yhteydessä toimivan aChord-keskuksen elokuussa 2025 tekemän mielipidetutkimuksen mukaan 62 prosenttia israelilaisista – ja peräti 76 prosenttia maan juutalaisista – uskoo näin.
Syytös on laajentunut muotoon "Kukaan palestiinalainen ei ole viaton", eli Gazan lisäksi se kohdistuu myös Länsirantaan.
Nyt valmistellaan Israelin suuren suunnitelman seuraavaa askelta, jonka tavoitteena on perustaa "joelta merelle" ulottuva juutalainen maa ilman palestiinalaisia. Tosin kyseessä on pikemminkin äärioikeiston vääristynyt näkemys kuin minkäänlainen suunnitelma.
Satojen palestiinalaisten tunkeutuminen Gazaa ympäröivän aidan läpi tappamaan sumeilematta ja kidnappaamaan ihmisiä nähtiin Israelissa palestiinalaisten sisäsyntyisenä kansallisena julmuutena ilman minkäänlaista historiallista, poliittista tai yhteiskunnallista perustetta.
Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri António Guterres oli ensimmäisiä, joka nosti kontekstin esiin. Israel leimasi hänet välittömästi antisemitistiksi, sillä näkökulman laajennus horjutti Israelin reaktion oikeutusta. Kommentit tulkittiin Hamasin teon puolustamiseksi.
Keskustelussa sivuutettiin saarrettujen Gazan asukkaiden jatkuva toivoton tilanne. Muu maailma oli unohtanut Palestiinan, myös arabimaat, jotka ovat vähitellen lähentyneet Israelia.
Oikeutusta etsimässä
Heti Hamasin iskun jälkeen levisi ajatus siitä, että Israelilla on lupa tehdä mitä tahansa. Hyökkäystä Gazaan pidettiin välttämättömänä itsepuolustuksena, jonka kansainvälinen oikeus sallii. Israel meni Gazaan rangaistakseen palestiinalaisia ja kostaakseen kaikille, koska kukaan Gazassa ei ollut viaton.
Lähes yksimielisesti israelilaiset katsoivat, ettei palestiinalaista kumppania enää ole – koska viattomia ei ole – eikä siten ole enää mitään neuvoteltavaa, paitsi israelilaisten panttivankien vapauttaminen.
Mutta edes se ei riittänyt. Pian Israel kielsi kaiken empatian, solidaarisuuden, huolenpidon, surun jakamisen, myötätunnon ja tietenkin kaikki yritykset auttaa Gazaa. Sellaiset eleet tuomittiin Israelissa ja toisinaan tulkittiin rikoksiksi. Israelin arabeja pidätettiin myötätuntoisten somekirjoitusten takia ja toisia erotettiin työpaikoistaan.
Israelin palestiinalaiset, noin 20 prosenttia maan kansalaisista, vaiennettiin täysin. He pysyvät yhä hyvin hiljaa, etteivät joutuisi vaikeuksiin.
Äärioikeistolainen kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben Gvir pyrki estämään kaikki rauhaa edistävät toimet. Juutalaisetkaan eivät säästyneet painostukselta, ja useita vasemmistolaisia kutsuttiin kuulusteluihin epäiltyinä myötätunnon osoittamisesta. Myös opettajat ja muut maksoivat hintaa kannanotoistaan. Koko yhteiskunta vaikeni.
Kieltämisen kampanja
Israelin tiedotusvälineet ovat tietoisesti ja jopa innostuneesti olleet tässä mukana. Kahden vuoden ajan ilman minkäänlaista sensuuria – ellei itsesensuuria lasketa – ne ovat päättäneet olla raportoimatta Gazassa tehdyistä julmuuksista. Niiden yleisö voi elää siinä uskossa, että siellä asuu vain parikymmentä ihmistä: ne 20 vielä elossa olevaa israelilaista panttivankia.
Kahden miljoonan gazalaisen kokema nälänhätä, tuho ja joukkomurhat sivuutetaan tai siirretään uutisten marginaaliin eräänlaisena symbolisena myönnytyksenä totuudelle.
Israelin media tarttui innokkaasti tähän peittelyn ja kieltämisen kampanjaan, koska tiesi, että juuri tätä yleisö halusi. Israelilaiset eivät ole koskaan halunneet tietää miehityksestä, eivätkä nyt halua tietää Gazan kärsimyksestä. He keskittyvät elossa oleviin panttivankeihin ja Gazassa menehtyneisiin sotilaisiin.
Kaikki muu on epäkiinnostavaa tai merkityksetöntä. Yleisesti ajatellaan, että gazalaiset ovat ansainneet kohtalonsa.
Ne vähät tiedot, jotka Gazasta tulevat, kehystetään mediassa epäilevin kommentein kuten: "Onko Gazassa muka nälänhätä?"
Kaikki tiedot esitetään armeijan valheellisen narratiivin mukaisesti. Nasserin sairaalaa pommitettiin, 21 ihmistä kuoli, mukana viisi toimittajaa – varmaankin siellä oli tärkeä Hamasin päämaja. Sairaalan ikkunasta pilkistänyt kamera laukaisi hyökkäyksen? Sen täytyi olla Hamasin kamera, ja jos se oli Hamasin kamera, 21 ihmisen, myös lääkintähenkilökunnan ja toimittajien, tappaminen on tietenkin sallittua.
Se on kätevää kaikille: hallitukselle, armeijalle, medialle ja yleisölle.
Entä mitä voimme sanoa armeijasta, joka on tappanut 20 000 lasta kahdessa vuodessa? Tai armeijan omista luvuista, joiden mukaan 83 prosenttia (Guardian, 21. elokuuta 2025) palestiinalaisista uhreista ei liity Hamasin vastaiseen sotaan? Parasta on olla raportoimatta tuollaista, niin kaikki pysyvät tyytyväisinä.
Yksikään sota ei ole herättänyt yhtä sitkeää kieltämistä ja salailua. Kun kritisoidaan Venäjän mediaa Ukrainan sodan uutisoinnista, niin silloin tietää, ettei toimittajilla oikeasti ole valinnanvaraa. Mutta vapaa israelilainen media on voinut valita linjansa.
Joskus näytän ystävilleni kauhistuttavia kuvia Gazasta, ja heidän lähes pavlovilainen reaktionsa on: "Ehkä se on väärennös? Ehkä tekoälyä? Ehkä kuvattu Afganistanissa?"
Kieltäminen on Israelin yhteiskunnan suojamekanismiksi todellisuuden kohtaamista vastaan. Se ei kuitenkaan auta, sillä Israelista on tullut hylkiövaltio maailmassa, joka näkee Gazan julmuudet joka päivä eikä voi pysyä hiljaa.
Israel ei enää välitä muun maailman mielipiteestä. Maassa on toki ollut näyttäviä ja laajoja protesteja siitä lähtien, kun hyökkäys Gazaan alkoi, mutta ne ovat keskittyneet lähes yksinomaan panttivankien palauttamiseen ja Netanjahun syrjäyttämiseen. Sodan lopettamista on vaadittu, mutta vain panttivankien ja sotilaiden hengen säästämiseksi.
Gazan kohtalo on puuttunut protesteista lähes kokonaan. Siitä on puhunut vain päättäväinen ja ihailtava pieni vähemmistö, jonka äänen enemmistö toisinaan vaientaa.
Netanjahun lähtö ei riitä
On helppo ajatella, että kaikki johtuu Netanjahusta, mutta ne fasistiset ja fundamentalistiset tendenssit, jotka ovat vahvistuneet kahden vuoden sodan aikana ja levinneet israelilaiseen yhteiskuntaan, eivät katoa hänen mukanaan.
Sodan jälkeen Israelin ongelma tulee olemaan paljon syvemmällä kuin sen johtajan henkilöllisyydessä.
Mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Israelille antamaa täyttä tukea. Netanjahu on Kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttama, mutta Trumpin silmissä todelliset rikolliset ovat tuomioistuimen tuomarit, joita hän on henkilökohtaisesti sanktioinut presidentin asetuksella nro 14203.
Eurooppa on osoittautunut voimattomaksi, vaikka yleinen mielipide on jyrkästi Israelia vastaan. Tuskin koskaan on nähty näin suurta kuilua kansalaisyhteiskunnan ja hallitusten välillä Euroopassa yhden tietyn kysymyksen ympärillä.
Israelilaiset alkavat jo tuntea maailmansa kutistuvan, kun he matkustavat ulkomaille ja ovat kontaktissa muun maailman kanssa talouden, tieteen, kaupan ja kulttuurin saralla tai henkilökohtaisten suhteiden kautta. Heidän silmissään kaikki johtuu antisemitismistä, mutta paine Israelia kohtaan kasvaa jatkuvasti.
Israel on jo rakentanut oman maailmansa, joka on täysin irti todellisuudesta. Siksi Gazan pelastaminen on kansainvälisen yhteisön vastuulla.
