Ala-asteen välitunnilla kaverit puhuivat innoissaan uudesta kauhuelokuvasta ja internetistä löytyi lisätietoja Marylandin metsässä asuvasta noidasta. Faktan ja fiktion rajalla horjuva 12-vuotias uskoi kaiken, alkaen aina näyttelijöiden katoamisilmoituksista, mutta totuuden pian paljastuessa tuli hieman huijattu olo. Vuosia myöhemmin Blair Witch Projectin viimein nähtyäni ymmärsin, miten nerokasta markkinointi oli.

Nettisivut, valokuvat ja kertomukset metsään kadonneista nuorista, jotka tekivät kouluprojektia noidasta eivät olleet totta, vaan kaikki oli luotu tarkoituksella markkinointia varten.