
Monessa Euroopan maassa ollaan tiukentamassa koronavirusrajoituksia, koska tartuntamäärät ovat kasvussa ja Britanniasta levinnyt koronaviruksen muunnos huolestuttaa.
Saksan liittokansleri Angela Merkel vaati torstaina CDU-puolueensa johtohenkilöiden kokouksessa "hyvin nopeita toimia", jotta virusmuunnoksen leviäminen onnistuttaisiin estämään. Hän myös haluaa aikaistaa tammikuun lopulle kaavailtua alueiden johtajien kokousta ja keskustella entistä kovemmista koronavirusrajoituksista.
Saksalaisen Bild-lehden mukaan Merkel sanoi toisessa kokouksessa haluavansa pysäyttää Saksan julkisen liikenteen. Se koskisi niin paikallis- kuin kaukoliikennettä.
– Meidän pitää lievittää painetta julkisessa liikenteessä tekemällä enemmän etätöitä ja näin vähentää kontaktien määrää, Merkelin kerrotaan sanoneen kokouksessa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Merkelin ajatusta vastustettiin kokouksessa.
Saksassa on todettu 16 virusmuunnoksen aiheuttamaa tartuntaa. Käytännössä luku saattaa olla huomattavasti suurempi, koska virusmuunnoksen paljastavaa sekvensointia ei ole tehty laajasti.
Tämän hetkisen tiedon mukaan virusmuunnos leviää yli 50 prosenttia helpommin kuin alkuperäinen viruskanta.
Virusta ei ole otettu riittävän vakavasti
Saksa onnistui pitämään pandemian ensimmäisen aallon paremmin kurissa kuin moni sen naapurivaltioista, mutta viime kuukausien aikana tartunnat ja kuolonuhrien määrät ovat olleet voimakkaassa kasvussa.
Keskiviikkona Saksassa raportoitiin yli 1 200 koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Se on suurin lukema pandemian aikana.
Joulukuun puolen välin jälkeen Saksassa kuolleisuus virukseen asukaslukuun suhteutettuna on ollut jopa suurempaa kuin Yhdysvalloissa, joka on maailman pahiten koronaviruksesta kärsinyt valtio.
Saksan terveysministeriön alaisen Robert Koch -instituutin johtaja Lothar Wieler kertoi torstaina, että huonontuneen tilanteen taustalla on se, että rajoituksia ei ole toteutettu yhtä tehokkaasti kuin ensimmäisen aallon aikana. Hänen mielestä niitä pitäisi kiristää. Instituutin mukaan saksalaiset eivät ole ottaneet viruksen leviämistä tarpeeksi vakavasti viime aikoina.
Saksa sulki yhteiskunnan osittain jo marraskuussa, mutta silloin kaupat ja koulut pidettiin vielä auki. Joulukuun puolessa välissä rajoituksia kiristettiin ja tällöin kauppoja määrättiin suljettavaksi. Vain välttämättömät liikkeet kuten apteekit ja ruokakaupat saivat pitää ovensa avoinna.
Koululaiset ovat olleet etäopetuksessa joululomasta lähtien. Saksassa koronarokotteen on saanut 840 000 ihmistä, mikä on noin prosentti maan väestöstä.
Ranska huolissaan virusmuunnoksen leviämisestä
Ranskan hallitus kertoi torstaina uusista rajoituksista, joilla on tarkoitus hillitä koronaviruksen leviämistä.
Maanantaista lähtien kaikkien Ranskaan EU:n ulkopuolelta saapuvien on näytettävä enintään 72 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos. Sen lisäksi maahan tulijan on oltava viikko omaehtoisessa karanteenissa, jonka jälkeen vaaditaan uusi negatiivinen testi.

Tiukennetuilla maahantulorajoituksissa pyritään estämään virusmuunnoksen leviämistä. Tällä hetkellä noin prosentti uusista tartunnoista on uutta kantaa.
– Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta uusi variantti ei pääsisi leviämään ja varmistuttava siitä, ettei siitä tule hallitseva viruskanta, Ranskan pääministeri Jean Castex sanoi Reutersin mukaan.
Ulkonaliikkumiskieltoa laajennetaan
Ranska yrittää hillitä viruksen leviämistä myös kiristämällä liikkumisrajoituksia. Illalla kahdeksalta alkanutta ulkonaliikkumiskieltoa aikaistetaan kahdella tunnilla lauantaista lähtien.
Uusi koko Ranskan kattava iltakuudesta aamukuuteen kestävä ulkonaliikkumiskielto on voimassa vähintään kaksi viikkoa.
Ulkonaliikkumiskiellon aikana on sallittua liikkua kodin ulkopuolella ainoastaan palatessaan töistä tai koulusta kotiin. Britannian BBC:n mukaan kauppojen pitää olla kiinni kiellon aikana lukuun ottamatta välttämättömiä liikkeitä.
Tiukemmat liikkumisrajoitukset ovat olleet voimassa jo paikoin Ranskassa. Maan pääministerin Castex'n mukaan näillä alueilla tartuntamäärien kasvu on ollut 2–3 kertaa pienempi kuin muualla Ranskassa.
Jotkut ovat kritisoineet ulkonaliikkumiskieltoa siitä, että sen takia turvavälien noudattaminen vaikeutuu, kun suuri määrä ihmisiä yrittää ehtiä kotiin ennen kiellon alkamista.
Marseillessa asuvan rugbyvalmentajan Felicie Guinotin mukaan aikaistettu ulkonaliikkumiskielto on lisännyt ruuhkia kaupungissa.
– Ihmiset ryntäilevät, kun kaikkien pitää olla kotona kuuteen mennessä, Guinot sanoi BBC:n mukaan.
Ranskassa on todettu yli 2,8 miljoonaa koronavirustartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut noin 69 000 ihmistä. Viime aikoina sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on kasvanut voimakkaasti.
Rajoituksia tiukennetaan eri puolilla Eurooppaa
Tämän viikon aikana koronarajoituksia on kiristetty uuden viruskannan leviämisen pelossa Saksan ja Ranskan lisäksi monessa muussa Euroopan maassa.
Italiassa pandemian aiheuttamaa kansallista poikkeustilaa on jatkettu huhtikuun loppuun asti, koska tartuntojen määriä ei ole saatu laskuun. Myös Sveitsissä koronarajoituksia on tiukennettu. Ravintoloiden, kulttuuritapahtumien ja liikuntapaikkojen sulkua on jatkettu viidellä viikolla helmikuun loppuun asti.

Hollannissa yhteiskunnan sulkua on pidennetty kolmella viikolla. Se koskee muun muassa kouluja ja kauppoja.
Puolassa esillä rajoitusten lieventäminen
Parempia uutisia on saatu Puolasta, jossa epidemian leviäminen on saatu tasaantumaan syksyn voimistumisen jälkeen. Maan valtiovarainministeri Tadeusz Koscinski toivoo, että rajoituksia pystytään lieventämään kahden tai kolmen viikon kuluttua, kun rokottaminen alkaa tuottaa tulosta.
– Jotkut rajoitteista pysyvät voimassa melko pitkään, mutta luulen, että 80 prosenttia rajoituksista voidaan alkaa poistaa vuoden ensimmäisen ja toisen neljänneksen vaihteessa, Koscinski sanoi maanantaina.
Euroopassa kansalaisten rokottaminen on alkanut toivottua hitaammin ja sen tulokset näkyvät vasta, kun riittävän suuri osa väestöstä on saanut suojan virusta vastaan.
Saksan terveysministerin Jens Spahnin mukaan rokotukset alkavat helpottaa epidemiatilannetta merkittävästi vasta kahden tai kolmen kuukauden kuluttua.