Sininen silmä tuijottaa minua kolmionmuotoisen pääsylipun – tai siis viirin – keskeltä. Silmästä erkaantuu auringonsäteitä ja sen alla kaksi menninkäismäistä hahmoa pitää lippua korkealla ja liekkiä yllä Suomen epätyypillisimpien kinkereiden kunniaksi.
Hahmot on piirretty keskelle valkoisia ja mustia pilviä. Väkisinkin tulee mieleen: enteileekö kuva edessä siintäviä uhkakuvia – ja utopioita?
Puupäähatulla palkitun Tommi Musturin suunnittelema viiritaideteos on ainoa muistoni Rukajärvellä pidetyistä Epäjohdonmukaisten tanssiaisista – joihin ehdin itse mukaan vasta, kun festari oli jo kaatunut omaan epäjohdonmukaisuuteensa.
”Epiksinä” tunnettujen festareiden lähtökohta oli epä-kaikkea: epärealistinen, epätyypillinen, epävarma ja epäjohdonmukainen. Sen tiesi myös järjestäjä Mikko Levón, jonka kanssa soittelin viikko ennen tanssiaisia. ”Järjetön idea tuoda festarit tänne”, hän myönsi viitaten Rukajärven hylättyyn golfkenttään, jossa ei ollut koskaan järjestetty mitään ja johon liittyi suuria logistisia haasteita.
Mutta kuten luovuus ja hulluus, myös järjetön ja jännittävä kulkevat usein käsi kädessä. Kätkihän tanssiaisten nimikin sisäänsä sekä seikkailun että katastrofin ainekset: ”Epäjohdonmukaisten tanssiaiset” tulee Ranskassa 1800-luvun lopulla vaikuttaneesta Les Arts incohérents -taidesuuntauksesta, joka oli ilmeisesti yhtä epäjohdonmukainen – ja yhtä lyhytikäinen.
Mistä on onnistuneet festarit tehty? Ja mistä aineksista syntyy katastrofi? Se riippuu siitä, keneltä kysytään.
Kun lauantaina kuljeskelin tyhjentyvällä festarialueella tapaamassa tanssiaiskansaa, vaikutti siltä kuin mitään kovin dramaattista ei olisi tapahtunut. Juhlijat tuntuivat sopeutuneen epäjohdonmukaisiin olosuhteisiin, puutteellisiin puitteisiin ja ”eläväksi” muuttuneeseen aikatauluun.
Mikäpä on ihmisen ollessa – vapaana kuin taivaan lintu vailla aikatauluja? Siinäpä se, että kaikki eivät olleet vapaalla. Osa oli tullut festareille töihin.
Yksi heistä oli lappilaisräppäri Talonpoika Lalli, joka ajoi 900 kilometriä Rukajärvelle vain saadakseen kuulla, että keikka oli peruttu. Hän päätti jäädä paikan päälle päivystämään – mutta keikka peruttiin toistamiseen lavaan liittyvien puutteiden vuoksi.
Tavoitin Lallin Ivalosta, jonne hän oli ajanut musiikkivideon kuvauksiin perjantaina yötä vasten. Turha edes kysyä: Mikä fiilis? ”Lievästi sanottuna melko pettynyt”, Lalli kuittasi – eikä ollut yksin. ”Epikset”-nimi alkoi saada uusia merkityksiä: paitsi eeppistä, myös epistä – siis epäreilua.
Monien muiden tavoin minäkin ajoin Rukajärvelle turhaan. Viirissä oleva sininen silmä tuntuu nyt vihjaavan, että tapahtuma toteutettiin vähän liian ”sinisin silmin” – ja lopulta päädyttiin myrskyn silmään.
Toisaalta symboli tuo mieleen myös uskonnollisena vertauskuvana tunnetun ”kaikkinäkevän silmän”, joka edustaa suojelusta, eheyttä, parannusta ja jälleensyntymää. Tätä kaikkea sopii toivoa myös Epäjohdonmukaisten tanssiaisille.
Tanssiaiskansan fiilikset kertovat siitä, että vaihtoehtoiskulttuurin tapahtumille on pohjoisessa kysyntää. Mutta jos Epikset vielä nousevat tuhkasta, niin ehkä jatkossa vähän vähempikin eeppisyys riittää.
Kirjoittaja on toimittaja