En­nus­te: Lapissa tulvat jää­mäs­sä alle va­hin­ko­ra­jo­jen

Viime keväänä tulva nousi jopa teille, tältä näytti 30. päivä toukokuuta Rovaniemen Vitikanpääntiellä.
Viime keväänä tulva nousi jopa teille, tältä näytti 30. päivä toukokuuta Rovaniemen Vitikanpääntiellä.
Kuva: Anssi Jokiranta

Kevättulvat ovat ennusteiden mukaan jäämässä suuruudeltaan keskimääräiseksi tai sitä pienemmiksi Lapin vesistöissä. Lapin ely-keskus tiedotti asiasta maanantaina.

Virtaama Kemijoessa Rovaniemen kohdalla on tavanomaisella loppukevään tasolla. Kun lumen sulaminen etenee, virtaamat lähtevät pikkuhiljaa kasvamaan.

Vesistöennusteen mukaan tulvahuippu saavutetaan toukokuun puolenvälin jälkeen. Tuolloin virtaaman suuruus on keskiennusteen mukaan noin puolet vuoden 2020 virtaamasta, mutta lopullinen tulvan suuruus riippuu sulamisajan säästä.

Tulvat Rovaniemen alueella jäävät ennusteen mukaan keskimääräistä pienemmiksi, eikä niistä ole odotettavissa merkittävää haittaa.

Jäät Kemijoessa ovat myös erittäin ohuet ja monin paikoin jäät sulavat paikoilleen.

Myös Ounasjoessa virtaamat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Virtaamien arvioidaan lähtevän selvään nousuun toukokuun toisen viikon vaiheilla. Tulvahuippu saavutetaan toukokuun puolessa välissä tai sen jälkeen.

Suuruudeltaan tulvan arvioidaan olevan keskimääräistä pienemmän.

Jäät ovat myös Ounasjoen alueella tavanomaista heikommat eikä jääpatoriski ole koholla.

Seuraa tulvatilannetta verkossa: ymparisto.fi/tulvatilanne, vesi.fi.