Kun kuuntelee presidenttiehdokkaita, ei voi välttyä ajatukselta, että Suomi on siirtynyt ulkopolitiikassaan yksipuoluejärjestelmään. Kaikki ovat Nato-intoisia, Venäjä-vastaisia ja osa Israel-myötämielisiä.
Venäjän toimet eivät johdu sen yksipuolisesta ”kiusaamisesta”. Ne ovat seurausta siitä, että Suomi on rikkonut Pariisin rauhansopimusta, jonka 3. artikla estää liittoutumisen. Koska olen aina ollut Nato-vastainen johtuen rakkaudesta synnyinmaatani kohtaan totean, ettei yksikään ehdokkaista täytä vaatimuksiani.
Jussi Halla-aho on ”hauska” henkilö, kun hän persujen linjausten mukaan vastustaa EU:a. Samalla hän suosittelee maailman korruptoituneimman maan, Ukrainan EU-jäsenyyttä. On vaikea kuvitella presidentiksi henkilöä, joka on tuomittu kolmesti kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta ja joka yllyttää pogromeissaan tappamaan ihmisiä.
Harry Harkimon ahneus ja kiire maksavat Helsingille miljoonia – ja siksi areena on pelastettava oligarkeilta Suomeen. Harkimon kiire myydä Hartwall-areena oligarkeille käy Helsingille kalliiksi, julistaa media. Mies, joka on tuomitsemassa venäläiset sen jälkeen kun hänet on pelastettu heidän taloudellisesta otteestaan.
Mika Aaltola on ollut linnoittamassa pohjolaa ja antanut metsään menneitä ennustuksia, kuten ”Venäjä on ajettu nurkkaan – asian ymmärtäminen saattaa viedä Kremlissä kuukausia, jopa vuosia, Venäjä saattaa iskeä siviileihin uudella julmalla tavalla”. Tuokin julmuus tapahtui Israelin toimesta kohdistuen noin 23 000 palestiinalaissiviiliin Gazassa. Aaltola on ehdottanut pakotteiden koventamista Iranille, joka aseistaa tappavilla droneilla Venäjää unohtaen, että Ukrainaa aseistaa ehdokkaiden uusi valtameren takainen ”ystävä”.
Sari Essayahia farisealaisempaa on vaikea poliittisesta eliitistämme löytää. Ehdokas, joka ei pysty näkemään Israelia sotarikollisena, ei voi olla presidentti. Onneksi asian ratkaisee Haagin sotarikostuomioistuin, ei Essayah.
Stubb, Rehn, Andersson, Urpilainen ja Haavisto ovat kukin tyypillisiä poliittisen viiteryhmänsä mukaisia ehdokkaita. Heitä kaikkia yhdistää sokea Nato-kiima ja russofobia, joka estää äänestämästä heitä.
Koska ei ole vaihtoehtoa, joka olisi Nato-vastainen, he kaikki ovat kelvottomia saamaan ääneni. Äänioikeutta käytän silti, koska perustuslaki sen minullekin suo.