
Koronakurimuksen alla olevat yrittäjät ovat saamassa uudenlaista tukea.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo, että he ovat ministeriössä selvittäneet yleistukimallin käyttöönottoa.
– Sitä koskeva laki on sidoksissa siihen, mitä hallitus linjaa eli näkeekö se tällaisen tukimuodon tarpeelliseksi vai jatketaanko tukien myöntämistä Business Finlandin kautta, Lintilä sanoo.
Business Finlandin jakamat tuet aiheuttivat viime viikolla arvosteluryöpyn, kun selvisi, että tukea oli jaettu muun muassa bloggaajille, julkkisten yrityksille ja konsulttiyrityksille.
Tulkinnanvaraisuus pois
Lintilä pitää uutta tukea kovana juttuna.
– Käymme nyt läpi, millä kriteereille yritykset pääsisivät tuen piiriin. Tärkeää on huomata, että tulkinnanvaraisuus ja harkinta jäisivät pois, joita on kritisoitu Business Finlandin rahanjaossa.
Kyse olisi puhtaasti teknisestä tuenjaosta, eli yritysten ei tarvitsisi hakea tukea erikseen. Verottajalta tulisivat suoraan yrityksen tiedot.
– Keskeisenä kriteerinä on se, paljonko yrityksen liikevaihto on pudonnut koronakriisin takia. Myös yrityksen kiinteiden kulujen määrä katsotaan ja korvataan niistä tietty osa.
Paljonko yleistukea voitaisiin jakaa?
– Kyse on merkittävästä summasta. Nythän on koko ajan puhuttu siitä, etteivät tähän mennessä jaetut tuet ole menneet oikeisiin kohteisiin. Toisaalta kukaan ei ole esittänyt mitään muutakaan vaihtoehtoa koko aikana.
Käsittelyssä sunnuntain kokouksessa
Lintilä hakee vihreää valoa yleistuelle hallitukselta jo ensi sunnuntaina.
Ministeri kertoi jo aiemmin, että hän käynnistää sisäisen tarkastuksen Business Finlandian rahanjaosta. Hän pyysi myös Valtiontalouden tarkastusvirastoa selvitystyöhön.
Nyt Lintilä sanoo, että hänellä on valmiina asetuksen muutos Business Finlandista samoin kuin Ely-keskuksista. Muutokset voidaan Lintilän mukaan antaa eduskunnalle heti, jos hallitus niin linjaa. Lisäksi on valmius Business Finlandiaa koskevan lain muuttamiseen.
Uusi yleistuki on periaatteessa tarkoitettu kaikenkokoisille yrityksille.
Muun muassa Suomen Yrittäjät on ajanut yleistukea.
Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen väläytti keskiviikkona, että yrityksille tarvitaan miljardiluokan yleistuki.