Lähestyin taannoin kala-asioista perillä olevia tahoja Isohaaran verkkokalastukseen liittyen. Tiedustelin, kuinka monta verkkoa/henki voi käyttää kerralla.
Saavatko ne olla kiinni rannassa? Voiko niistä tehdä patomaisia rakennelmia? Koskeeko kahden lohen päiväkiintiö myös verkkoja ja onko siellä voimassa rasvaevällisen meritaimenen vapautuspakko?
Lausunnot olivat niin ympäri pyöreitä, etten osaa tyhjentävästi vastata, mutta käsittääkseni ainakin soutajien olisi vapautettava saamaansa evälliset taimenet (3 260 euroa/kpl.). Tulkitsen tilannetta siten, että jakokunta säätää ja valvoo sääntöjä oman neuvokkuutensa mukaisesti, mikä tulee helposti mieleen pallomerta katsellessa.
Kemijoen lohikysymys ratkaistiin aikanaan voimalaitosten myötä. En tällä menolla usko tilanteen paranevan jatkossakaan, vaikka kuinka puhuttaisiin yhteistyöstä.
Siihen usein liitetyn vihreän siirtymän lasken lähinnä keinoksi markkinoida luonnonvarojen lisääntyvää riistoa. Myöskään hallituksen ympäristöpolitiikka ei mieltä ylennä – olkoot tästä esimerkkinä ”tieteellinen” lohenkalastus, jota on päätetty harjoittaa merellä. Väylän osalta Luken kehotuksiin vapaaehtoisista rajoituksista enemmistö tullee viittaamaan lähinnä kintaalla.
Samaa on ilmassa myös Kemijokisuulla, jossa syytetään verkottajia ryöstöpyynnistä. Vapamiesten useamman kalan päiväsaaliita ei kehdata julkisesti arvostella, vaikka käymissäni keskusteluissa tätäkin on ollut ilmassa.
Uudistan ehdotukseni siitä, että alueelle asetettaisiin kahden lohen/taimenen kiintiö päivässä, joka koskisi kaikkea kalastusta. Hyvillekään nousureiteille ei ole käyttöä, jos niihin ei ole tulijoita. Toisaalta kaikkia tahoja tämä ei vaikuta vaivaavan.
Toivon viranhaltijoilta vastausta avoimiin kysymyksiin ja erityisesti lisää valvontaa alueelle. Jos sääntöjä on asetettu, niitä on kaikkien noudatettava tasapuolisesti. Pyyntitapa ei tätä voi ratkaista.
Muuten olen sitä mieltä, että Kemijokeen on viivyttelemättä tehtävä kunnolliset kalatiet.