Elämme huolestuttavia aikoja. Suuret valtiot, kuten USA ja Venäjä käyvät neuvotteluja Euroopan ja Ukrainan tulevaisuudesta ilman asianosaisia valtioita. Mitäpä tämä merkitsee pienille valtioille kuten Suomi?
Sodan lopettamisen toivominen on ok, mutta mikä on sen hinta Euroopalle ja Ukrainalle? Trump on sen päättänyt tehdä nöyristelemällä Venäjän suuntaan niin, että pahaa tekee seurata sivusta tätä diilien tekijää. Eikö Trumpille ole kerrottu, että Venäjä on epäluotettava kumppani, jonka puheet ja teot eivät ole koskaan kohdanneet?
Olen pitkään ollut siinä uskossa, että USA on demokraattinen valtio. Luulo on murentunut kun seuraa suurta johtajaa, joka narsismissaan ylittää kaikki rajat. Eurooppalaisjohtajat paniikissaan kokoustavat ja seuraavat arvotonta näytelmää sivusta.
Trump on jo ”luvannut", että Venäjä saa pitää Ukrainalta valloittamaansa alueet, jos suostuu rauhaan. ”Demokrattinen” valtaapitävä on luvannut diktaattorille sen, mitä tämä on jo valloittanut ilman, että edes rauhanneuvotteluita on aloitettu. Puuttuu vain, että Trump nuolee Putinin kengänkärjet seuraavassa tapaamisessa.
Eikö historiasta ole taaskaan mitään opittu? Ennen toista maailmansotaa Hitlerille luvattiin Tsekkien sudeettialueet sillä ehdolla, ettei Saksa halua muita alueita. Miten kävikään?
Koko episodi olisi voitu välttää, jos olisi vaivauduttu lukemaan Kremlin ja Putinin tavasta hoitaa asioita. Krimin valtaamisen jälkeenkin mentiin kauppa- ja energiapolitiikka edellä ja kuviteltiin, että se pitää ruodussa diktaattorin. Hyväuskoisia hölmöjä löytyi jopa Suomesta, kun kaasuputkelle myönnettiin lupa, josta Viron johtajat meitä varoittelivat. Kuuroja johtajia taisi olla monissa länsivaltioissa.
Demokratia ei ole vain kriisissä, vaan menettämässä säällisen aseman maailman johtavana isminä. Autoritääriset diktatuurivaltiot pyyhkivät pöydän arvoillamme ja uskomuksillamme, joiden puolesta olemme käyneet jo kaksi maailmansotaa. Pitääkö meidän vielä käydä kolmaskin, että saamme tämän hulluuden loppumaan? Toivottavasti ei.