Bud­jet­ti: Mittava li­sä­tu­ki kun­nil­le, turpeen verotus kak­sin­ker­tais­tuu, op­pi­vel­vol­li­suus 18 vuo­teen, var­hais­kas­va­tus­mak­su­ja alen­ne­taan

Hallitus kertoo tänään budjettiriihen tuloksista. Kuvassa pääministeri Sanna Marin sekä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
Hallitus kertoo tänään budjettiriihen tuloksista. Kuvassa pääministeri Sanna Marin sekä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.
Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvaa hallituksen ensi vuoden budjettiesitystä kokonaisuudessaan elvyttäväksi ja sanoo sen vastaavan vaikeaan suhdannetilanteeseen. Ensi vuoteen liittyy Marinin mukaan yhä paljon epävarmuutta.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) esittelivät hallituksen budjettiesityksen valtioneuvoston linnassa keskiviikkona.

Hallitus tukee kuntataloutta ja ohjaa rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin kustannuksiin yhteensä noin 4 miljardilla eurolla. Kokonaisuudessa rakennetaan Marinin mukaan edellytyksiä myös kestävälle kasvulle.

– Pyrimme varmistamaan, että pääsemme kasvun uralle nopeasti, Marin sanoi.

Valtio on velkaantumassa ensi vuonna 10,7 miljardia euroa, kun vielä elokuun puolivälissä valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa alijäämä asettui 7,0 miljardiin. Kuukaudessa arvio velan tarpeesta kasvoi näin 3,7 miljardia.

Vuoden 2021 talousarvioesityksen loppusumma on 64,2 miljardia euroa. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 135 miljardiin euroon. Vanhasen mukaan alijäämä on noussut valtiovaranministeriön esittämästä 7 miljardista eurosta 10,8 miljardiin euroon muun muassa siksi, että menoarviot ovat noin 2,6 miljardia korkeammat.

Kolmelle päivälle venynyt budjettiriihi oli tällä kertaa vahvasti pääministeri Marinin ja muiden puoluejohtajien käsissä. Muu hallitus kutsuttiin neuvottelupöytään vasta tänään, kun puoluejohtajat olivat jo kertoneet sovusta isoissa kysymyksissä.

Koronan aiheuttama epävarmuus vaikeutti neuvotteluita, mutta myös se, että pöydällä oli paljon asioita. Vaikeita olivat niin energiaverokysymykset kuin työllisyystoimet, joista budjettiriihessä oli luvattu tehdä päätöksiä 30 000 työllisen lisäämisen osalta. Näin ollen uusien työpaikkojen tavoite nousee 80 000:een.

Hallituksen budjettiesitys menee seuraavaksi eduskuntaan, josta odotetaan valmista loppuvuodesta.

Työllisyystavoitetta päivitettiin

Hallituksen sopimia työllisyystoimia ovat yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nosto, pohjoismainen työvoimapalveluiden malli, oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen asti, palkkatuen uudistus ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen.

Ilmaisen varhaiskasvatuksen piiriin nousee uusia perheitä. Varhaiskasvatukseen muutoksiin on varattu ensi vuoden budjetissa 70 miljoonaa euroa.

Eläkeikää lähestyvien työllisyysasteen noston saavat pohdittavakseen työmarkkinaosapuolet.

Näillä on saavutettavissa hallituksen tavoite työllisten määrän kasvusta, johon budjettiriihessä piti löytää ratkaisut työllisyyden nostamisella vähintään 30 000:lla.

Mittava lisätuki kunnille

Budjettiriihessä on päätetty mittavasta lisätuesta kunnille. Vuonna 2021 valtio tekee muun muassa tilapäisen, 300 miljoonan euron, valtionosuuden korotuksen. Lisäksi se on sopinut 500 miljoonan euron yhteisöverojako-osuudesta, kertoi opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Syksyn lisätalousarviossa kunnille on luvassa 400 miljoonan euron ja sairaanhoitopiireille 200 miljoonan euron tuki.

Veikkauksen tuottojen väheneminen kompensoidaan

Veikkauksen tuottojen väheneminen kompensoidaan edunsaajille tänä vuonna täysimääräisesti. Kyse on noin 350 miljoonan euron summasta, kertoi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tiedotustilaisuudessa.

Pidemmän aikavälin yhtenä ratkaisuna hallitus tuo esityksen arpajaislain uudistamisesta eduskuntaan kesäkuuhun 2021 mennessä.

Turpeen veroon tuntuva kiristys

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoo, että lämmityspolttoaineiden verotusta korotetaan 105 miljoonalla ensi vuonna. Turpeen vero noin kaksinkertaistuu eli kiristyy 2,7 eurolla per megawattitunti. Lisäksi turpeen verotuksessa otetaan käyttöön lattiahintamekanismi 2022 lähtien.

Teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä poistetaan neljän vuoden siirtymäajalla. Nykymuotoinen päästökauppakompensaatio lakkaa. Tilalle tulee määräaikainen sähköistämistuki, joka kannustaa entistä tehokkaammin hiilineutraaliin tuotantoon.

Työsuhdeautona käytettävien täyssähköautojen verotusarvoa alennetaan, työsuhdematkalipun verotusta yksinkertaistetaan.

Tupakkaan ja alkoholiin tehdään yhteensä 100 miljoonan euron veronkorotukset.

Välittömiin koronaan liittyviin menoihin esitetään tässä vaiheessa yhteensä noin 2 miljardin lisäystä tälle ja ensi vuodelle.

Lue lisää budjettiriihen päätöksistä hetken kuluttua.