Lapin Kansan pääkirjoituksen (13.9.) aiheena oli työmarkkinakierroksen aloitus haastavassa tilanteessa. Surukseni sain taas lukea ”ay-pomojen uhopuheesta” ja palkansaajajärjestöistä, jotka ”antavat huutia” maltillisten palkkaratkaisujen peräänkuulutukselle.
Kuulemma ay-liike haluaa revanssin hallituksesta ja paras kosto olisi tuntuvat palkankorotukset. Pääkirjoituksessa mainittiin myös ”menetettyjen asemien vähintäänkin osittainen takaisin valtaaminen”.
Työmarkkinakierroksen haastekertoimen kasvamisesta saamme kiittää Orpon hallitusta. Myös lakkojen hintalappu menee hallituksen piikkiin. Se teki keväällä tietoisesti asioita, joita sen ei olisi ollut pakko tehdä. Ay-liike reagoi rajuihin toimiin lakkoilemalla. Lakot olivat viimeinen keino SAK:n painavasyy-kampanjassa. Tämäkin kertoo siitä, että ay-liike tuntee vastuunsa eikä huvikseen rettelöi.
Ammattiliiton olemassaolon tarkoitus on edustamiensa työntekijöiden oikeuksien edistäminen ja puolustaminen. Tämä tapahtuu vaikuttamalla lainsäädäntöön, kouluttamalla luottamusmiehiä sekä jäsenistöä ja solmimalla työehtosopimuksia sekä puolustamalla niitä. Harva työntekijä pystyy yksin vaatimaan ja saamaan työehtojaan niin hyvälle tolalle kuin ne on työehtosopimuksilla saatu. Miksi kukaan haluaisi heikentää tätä systeemiä?
Ay-vastaisuus on perussuomalaisten kannattajien joukossa yleistä. Samoin keskustan väen. Seassa on duunareita, joiden työehdoista nyt puhutaan ja jotka kokevat ay-liikkeen jotenkin epäilyttävänä.
Tapa, jolla ay-liikkeestä puhutaan yleisellä tasolla, on melkein aina leimaavaa ja negatiivissävytteistä. Esimerkiksi puhe ay-liikkeen politisoitumisesta on tarkoitushaluista puppua. Yleensä sitä viljelevällä taholla ei ole intressiä miettiä erityisesti työntekijän oikeuksia tai asemaa työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa.
Työntekijää huomioiva päätöksenteko ei tapahdu itsestään tai ilman vaivannäköä. Siksi meillä on ammattiliitot eli järjestäytyneet työntekijät.