Tänään (18.9.) oli Lapin Kansassa pääkirjoitus ajankohtaisesta aiheesta, josta olin juuri keskustellut perheenjäseneni kanssa.
Palasin juuri junalla Rovaniemeltä Mikkeliin. Vietin kaksi viikkoa Kemijärvellä ja retkeilin sieltä perheenjäseneni kanssa muun muassa Pelkosenniemellä Pyhätunturin Tunturiaavalla. Se on hieno, helppo reitti myös vähemmän liikkuneille ja lapsille.
Laitoin jo aiemmin Metsähallitukselle palautetta samojen kuvien kera, sillä kyseinen kohde kaipaa kunnossapitotoimia lintutornin ja osassa pitkospuita osalta. Tämä on Metsähallituksella tiedostettu, sillä edellä mainituista tarpeista kertovat reitillä olevat tiedot.
Luontokohteiden rahoittaminen vapaaehtoisin toimin on osin ristiriidassa omien ajatusteni suhteen, mutta jotain pitäisi tehdä, jotta luontokohteet olisivat hyvässä kunnossa. Onhan kalastuksessakin kalastonhoitomaksu osalle väestöä ja vuosien 2023–2024 verkkomerkeistä olen maksanut 15 euroa.
Ruskaretkemme bonuksena sain kokea ensimmäistä kertaa veikeän kuukkelin kämmenelläni. Toivotan hyvää työsyksyä ja esitän samalla kiitoksen erinomaiselle lehdelle, Lapin Kansalle!