Aune-mummu asui kotikatuni päässä, siellä, mistä käännyin koulutien salaisille viidakkopoluille. En ikinä voinut tietää mitä siellä villissä maailmassa kulloinkin tapahtuisi. Tulisivatko karihaaralaiset pojat näyttämään taas kiduttamiensa kissojen raatoja, vai antaisivatko läkähdyttävän lumipesun.

Matka oli toisinaan arvaamaton, ja senpä takia pysähtyminen Aune-mummun luokse puisen kahvintuoksuisen talon uumeniin oli rohkaiseva pysäkki.