Keskiviikkona ukkostaa: Koko maassa nyt poik­keuk­sel­li­sia hel­tei­tä – ­kes­ki­viik­ko­na etenkin Länsi- ja Luo­teis-Lap­piin luvassa vaa­ral­li­sen voi­mak­kai­ta uk­kos­puus­kia

Kolumni: So­vin­non te­ke­mi­nen on pro­ses­si

Podcast: Kar­va­lak­ki­do­ku­ment­ti osa 6: Kuk­ko­lan­kos­ki näyt­tää, mitä elävä jo­ki­kult­tuu­ri voi ih­mi­sel­le merkitä – Heik­ki­län tai­tei­li­ja­vel­jek­set ker­to­vat elä­mäs­tä Väy­län­var­rel­la

Ar­mot­to­muu­des­ta ar­mol­li­suu­teen

Ainoa kotini on autofiktiota. Niinpä kirjan päähenkilö on Hanna Brotherus, joka on ammatiltaan tanssija, ohjaaja ja koreografi. Kirjassa päähenkilö on kuitenkin ennen kaikkea tytär, puoliso, äiti ja vastarakastunut, itseään etsivä hieman yli viisikymppinen nainen. Teoksessaan Brotherus pohtii paljon myös suhdetta omaan kehoonsa, ainoaan kotiinsa.

Brotheruksen oma äitisuhde on aina ollut kylmä, ja syynä lienee se, että Brotheruksen äiti on ollut "paleleva tulitikkutyttö". Äiti on huolehtinut ja hoitanut muttei rakastanut. Niinpä päähenkilö ja tämän sisarukset ovat oppineet selviytymään ja hakemaan hyväksyntää eri tavoin. "Minä söin suruuni, sinä olit syömättä, surusta."