Ammatillinen koulutusta on ollut 100 vuotta. Se on perustunut aikanaan mestari-, kisälli- ja oppipoikaoppimismallilla tapahtuvaan ammattitaidon kehittymiseen niin, että opettajat olivat alansa huippuosaajia, jotka osasivat siirtää ammatilliset tiedot ja taidot seuraaville sukupolville tuoden myös uusinta tietotaitoa ja osaamista sekä hyödyntäen työelämän uudet haasteet nykypäivään.
Osaamista päivitettiin ja kehitettiin kesällä teollisuuden ja alan osaajien kanssa pidettävillä koulutuspäivillä. Nykyään ne ovat koulutuskuntayhtymien järjestämiä isoja massakoulutuspäiviä, mitkä kirjataan koulutuspäiviksi tilastoihin näyttämään, että on ollut näin monta osallistujaa koulutuspäiville.
Aikanaan ammatillista koulutusta järjestettiin kuntainliiton, valtion ja yksityisten tehdasammattikoulujen kautta. Alueilla oli ammattikasvatushallituksen koulutustarkastajat. Yritysten edustajat muodostivat ammatillisen johtokunnan, missä määriteltiin se, minkälaista koulutusta milläkin alueella tarvittiin ja missä laajuudessa.
Silloin ei ollut koulutuskuntayhtymän himmelihallinto-organisaatioita, jotka elävät visioidensa ja suunnitelmiensa huumassa tiedostamatta sitä, missä on koulutuksen todellinen ongelma. Mikään taho ei valvo tai seuraa kuntayhtymien rahoituksen käyttöä tai todellista toimintaa.
Tiedän, että ammatillista koulutusta on johdettu ja kehitetty reilun 20 vuoden aikana täysin hallinnon ja byrokratian ehdoilla. Opettajista on tullut toimistosihteereitä, eikä heillä ole todellisuudessa mahdollisuutta enää opettaa opiskelijoille täysipainoisesti riittävän ja vahvan ammatillisen osaamisen perustaitoja. Opetustunnit eivät viikossa turvaa riittävää ansiotasoa.
Nykyinen rahoitusjärjestelmä on luotu koulutuskuntayhtymien hallinnon pyörittämiseen, jolloin nopeutetulle ja yksilöllisellä oppimispolulla saadaan säästöjä aikaan opetustoimessa. Miksi näin?
Työnantajilta tulee karua palautetta, etteivät ne saa enää osaavia työntekijöitä oppilaitoksista. On menetetty ryhmätyöskentelytaidot, ryhmän tuoma tuki sekä ennen kaikkea välittämisen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Ei jakseta normaalia kahdeksan tunnin työpäivää, eikä ole siihen riittävää perusosaamista. Suurin virhe oli se, kun siirryttiin yksilökeskeiseen opiskeluun ja hylättiin perusopetuksen tärkein asia eli opettajan ja opiskelijan välinen tiedon jakaminen ja kannustus osaamisen edistämiseen.
Onko tämä oikeaa ammatillista koulutusta? Mitä varten yleensä on ammatillinen koulutus?