Onhan se kieltämättä noloa, kun on yli viisikymmentä vuotta pelännyt ja morkannut koiria, niin sitten menee itse hankkimaan yhden ko. lajin edustajan.
Olen yrittänyt selitellä takinkääntöäni terveydellisillä ja mielenterveydellisillä seikoilla. Terveydellisenä perusteena oli se, ettei käsi enää kestänyt pelaamista iPadilla kahdeksaa tuntia päivässä. Jotain muutakin tekemistä oli keksittävä.
Ajattelin myös mielenvireyteni kohenevan, kun joku on maailman onnellisin aina kun tulen kotiin. No, tässä mielessä hankinta ei mennyt ihan maaliin.
Oven käydessä ostamani yksilö vain katselee petiltään, että kuka minut herätti. Iloisen jälleennäkemisen merkkejä saan ehkä havaita vasta vartin venyttelyn jälkeen.
Koirallista elämääni on pian kestänyt kolme kuukautta. Minulla on käynyt tuuri, pentu on osoittautunut suurimman osan ajasta mukavaksi ja helposti oppivaksi.
Yllätyksiä ovat tuoneet muut asiat kuin itse eläin.
Yksi hämmästelyn aihe olen minä. Ennakkoon kuvittelin olevani rento koiranomistaja, mutta olen kaikkea muuta.
Olen jatkuvasti huolissani. Saako pentu tarpeeksi vai liikaa ruokaa, onkohan se varmasti onnellinen ja osaanko kouluttaa sitä oikein. Miksi koira vieläkin repii Vallilan (ei muita) mattojani, vaikka olen sille tuhatsata kertaa sanonut, ettei niin saa tehdä.
Kesän aikana olen diagnosoitunut koiralleni muutaman syövän, hengenahdistuksen, sydäntaudin ja pari geneettistä sairautta. Pari viikkoa sitten löysin sen päästä aivokasvaimen.
Se oli punkki. Muutoinkin koiralääketieteellinen osaamiseni on osoittautunut huonoksi.
Ainoa oikea lääketieteellistä apua vaatinut tapaus sattui juhannuksena, kun pentu pomppi onnessaan pitkin niittyä. Sen selkä venähti.
Tapaturman seurauksena sain kokea koiranomistajaurani järkyttävimmän hetken. Vein koiran eläinlääkärille, joka paineli pennun selkää ja veteli takajaloista yhteensä kymmenen minuuttia.
Koira sai viiden päivän kipulääkekuurin ja kahden viikon saikun.
Minä sain 294 euron laskun. Minulta meinasi päästä huuto, eikä se johtunut saikusta.
Ylihuolehtivaisuuteni ja eläinlääkärilaskun lisäksi koiranomistajana minut on yllättänyt merkittävästi lisääntynyt sosiaalinen kanssakäyminen.
Pennun kanssa liikkuessa saa rupatella vastaantulijoille. Alkuun tilanteet vähän jännittivät, sillä jutustelu tuntemattomien kanssa ei kuulu vahvuuksiini. Nyt ne kuitenkin sujuvat jo vaivattomasti.
Toisaalta ei ole mikään ihme, että vastaantulijat, niin ihmiset kuin koirat, haluavat pysähtyä tervehtimään. Kuuluuhan Vinski Suomen yli 800 000 koirasta kymmenen söpöimmän joukkoon.