Aikamme yksiulotteisessa talouseetoksessa ihminen nähdään pitkälle tuotannontekijänä, jonka arvo muodostuu hänen kyvykkyydestä toimia tässä roolissa. Vanhukset kohtaavat tämän tylyllä tavalla, heihin on laitettu hintalappu: "maksaa liikaa".
Vanhustenhuolto on kriisissä. Se on pitkään ollut tietoisen aliresurssoinnin kohteena, eivätkä hyvinvointialueet näytä tuovan muutosta parempaan. Kotihoitoon luotetaan yhä liikaa. Tuloksena on kotona asuvia vanhuksia, jotka eivät tiedä kuka heidän luonaan milloinkin käy, eikä heille pystytä järjestämään riittävää hoitoa. Osa vanhuksista on kotona käytännössä heitteillä.
Gerontologian professori Marja Jylhän arvion mukaan maassamme on tuhansia liian heikkokuntoisia vanhuksia kotona. Yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger on todennut, että oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei toteudu vanhuspalveluissa.
Vanhustenhuoltoon pitäisi kiireellisesti resurssoida merkittävästi lisää rahaa. Määrällisen kehittämisen ohella myös laadulliselle kehittämiselle on valtava tarve. Vanhustyön koulutuspaikkoja on lisättävä. Hoitajien saamiseksi lisää alalle tarvitaan työolosuhteiden parantamista ja palkkauksen korjaamista.
Vanhustenhuoltoon tarvitaan nykyistä enemmän myös korkeakoulutettua henkilökuntaa, kuten sairaanhoitajia, sosionomeja ja geronomeja. Koulutustason nostaminen mahdollistaisi työn kehittämistä kokonaisvaltaisemmin, jolloin vanhusten hyvinvointitarpeisiin voitaisiin vastata paremmin.
Vanhustenhuollon tarpeita pitäisi painottaa riittävästi ammattikorkeakoulutuksessa. Ammattikorkeakouluilla on tärkeä roolinsa myös paremman vanhustenhuollon rakentamisessa.
Nykymenolla vanhustenhuollon kriisi syvenee. Toivottavasti tätä ei haluta, vaan halutaan mahdollistaa kaikille vanhuksille arvokas loppuelämä. Aito välittämisen eetoksen vahvistaminen avaa ovia paremmalle vanhuudelle.
Kirjoittaja on Lapin ammattikorkeakoulun lehtori.