Kun luin Aki Rautavan ”Ajatuksia sukupuolen moninaisuudesta'” ja Tiina-Liisa Multamäen vastineen kirjoitukseen (Sompio 18.9.) tuli tunne, että ollaan todella 1930-luvun Natsi-Saksassa, jossa propagandaa suoltaa vähemmistö, joka jotenkin on keplotellut itsensä valtaan, eikä enemmistö tiedä, miten olla.
Rautava ihmetteli, juuriko hänen pitää opettaa paremman tietonsa ja omantuntonsa vastaisesti hämmentynyttä nuorisoa samaistumaan vastakkaiseen sukupuoleen, jolloin häntä oli valistettu, että laki jopa velvoittaa näin. Mikä laki? Translaissa ei ainakaan sanota mitään tällaista ja perustuslaki takaa jokaiselle mielipiteen ja omantunnon vapauden.
Opetuksen voi aloittaa biologisilla faktoilla. Ihminen kuuluu eläinkuntaan ja on nisäkäs (hyvä kohta kerrata nisäkkäät maalla ja merellä), jotka kaikki ovat kahta sorttia, joko uroksia tai naaraita. Uros voi hedelmöittää naaraan, joka kantaa ja synnyttää jälkeläiset, joita se ruokkii nisiensä maidolla.
Suomeksi ihmisuros on mies ja naaras nainen. Sukupuolet voidaan todeta myös kromosomitasolla. Tämä on kiistaton fakta. Muut sukupuolet ovat mielikuvituksen tuotetta, jotka kaikki perustuvat mutuun eli ”musta tuntuu”.
Ihminen on eläin, joka on ”luonut” aisteillaan ja mielikuvituksellaan koko maailmansa, sen historian, kulttuurin, tieteen ja nyt tekoälyn. Vain tieteen alalla ihminen on yrittänyt pitäytyä aistiensa rajoittamissa faktoissa.
Sukupuoli ei tarkoita samaa kuin sukupuolinen suuntautuminen eli onko hetero, homo, lesbo tai biseksuaali. Näissä suuntauksissa on jotain biologista, mutta sen määrittävää geeniä ei tunneta. Vaikka kulttuurilla on rooli asiassa, ei suuntautumista voi itse valita, kuten ei oikea- tai vasenkätisyyttäkään.
Koska molemmilla sukupuolilla on niin mies- kuin naishormoneja, voivat murrosiän tuomat hormonihyökkäykset tehdä lapsen epävarmaksi seksuaalisesta suuntautumisestaan. Lapselle pitää antaa aikaa ja rauha totuttautua hormoneihinsa. Kuvitelkoon sitten aikuisena itsestään mitä haluaa.