
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona. Korona aiheuttaa pientä lisätyötä kuntien vaalitoimitsijoille.
Ennakkovaalit kestävät näiden vaalien aikana poikkeuksellisen pitkään: kaksi viikkoa. Äänestää siis kannattaa
Meri-Lapissa vaaleihin on valmistauduttu suojavarusteita, pleksejä, maskeja ja desinfiointiaineita hankkimalla. Vaalitoimitsijoita on myös rokotettu koronaa vastaan.
Vaaleja Kemissä järjestävä Tiina Laukkanen kertoo, että kaupungissa on sama määrä ennakkoäänestyspaikkoja kuin aikaisemmin. Kouluilla olevat äänestyspaikat ovat näissä vaaleissa auki vain viikonlopun ajan, jottei kohtaamisia syntyisi liikoja.
Uutuutena Kemissä on Kemin torilla sijaitseva ulkoäänestyspiste, joka toimii myös drive in -äänestyspaikkana.
Vilkas äänestyspaikka
Keminmaassa ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Keminmaan Citymarket, Liedakkalan koulu ja Lautiosaaren kylätalo.
Tuomo Kuusela Keminmaan kunnalta kertoo, että etenkin Citymarket on ollut aiempina vuosina erittäin vilkas äänestyspaikka, jossa on parhaimmillaan käynyt tuhat äänestäjää päivän aikana.
Kuusela toivoo, että keminmaalaiset käyttäisivät myös Liedakkalan ja Lautiosaaren äänestyspaikkoja, ettei Citymarket kuormittuisi liikaa.
Ulkoäänestyspistettä Keminmaassa ei ole, vaan Kuusela kehottaa ulkona äänestämään haluavia käymään Kemin torilla.
Mitä jos olen kipeä?
Mitä jos äänioikeutettu on vaalien aikaan kipeänä tai karanteenissa?
Viranomaisten mukaan hengitystieoireisia ja karanteenissa olevia äänestäjiä varten on suunniteltu erityistoimenpiteitä äänestyksen mahdollistamiseksi. Toimenpiteet riippuvat siitä, sairastuuko ihminen ennakkoäänestysaikana vai vaalipäivänä.
Jos hengitystieoireita on ennakkoäänestysaikana, on syytä käydä koronatestissä ja odottaa testitulosta ennen kuin äänestää ennakkoon.
Omaehtoisessa karanteenissa kannattaa odottaa karanteenin päättymistä tai suosia ulkoäänestystä.
Lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä ennakkoäänestyshuoneistoon ei saa mennä sisälle.
Jos äänestäjä on vaalipäivänä lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, kannattaa hänen ottaa yhteyttä kunnan vaaliviranomaisiin mahdollisuudesta äänestää ulkona. Sisällä ei saa käydä äänestämässä.
Esimerkiksi Kemissä ja Keminmaassa valmistellaan mahdollisuutta äänestää vaalipäivänä äänestyshuoneistojen pihalla. Äänestyspaikalle saa mennä vain tartuntatautilääkärin luvalla.
Ennakkoäänestyspaikat
Kemi: Citymarket, Kauppakeskus Corona; Kauppatori, Hepolan koulu, Karihaaran kansantalo, Syväkankaan koulu (kolme viimeistä avoinna vain 29.5.-30.5.).
Keminmaa: Citymarket, Lautiosaaren kylätalo.
Simo: Kunnantalo.
Tervola: Kunnantalo.
Tornio: Kauppakeskus Rajalla - På Gränsen, äänestysbussi kiertää kaupunkia.
Ylitornio: Kunnanvirasto, äänestysbussi kiertää kuntaa.
Tarkemmat tiedot äänestyspaikoista löydät täältä