Lähes 80 vuotta sitten Yhdysvallat tuhosi atomipommi-iskuilla Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit. Ydinaseen käyttö aloitti ihmiskunnan historiassa uuden aikakauden, johon sisältyy ihmiskunnan itsetuhon mahdollisuus. Tämän myönsivät Ronald Reagan ja Mihail Gorbatshov todetessaan 1985, että ”ydinsotaa ei voi voittaa, eikä sitä saa koskaan käydä”.
Toisin kuin Francis Fukuyama väitti kirjassaan ”The End of History and the Last Man” (1992), historia ei suinkaan päättynyt kylmän sodan loppumiseen, niin sanotun reaalisosialismin romahdukseen ja läntisen liberaalidemokratian ja vapaan markkinatalouden voittokulkuun.
Presidentti Reaganin päästrategeihin kuulunut Colin S. Gray esitti teoksessaan “Victory is possible” mielipuolisen ajatuksen siitä, että “ainoastaan” 20 miljoonan amerikkalaisen kuolemaan johtama ydinsota voi olla ”voitokas sota”.
Kuten George Kennan ennusti (New York Times 5.2.1997), Naton laajentuminen on johtanut uuteen kilpavarusteluun ja vaaralliseen vastakkainasetteluun Venäjän ja lännen välillä sekä militarististen, nationalististen tendenssien vahvistumiseen Venäjällä. Kennan väitti tällä olevan myös erittäin huono vaikutus Venäjän orastavalle demokratiakehitykselle.
Ukrainan sodan suhteen olemme nyt tilanteessa, jossa Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa haluansa muuttaa Venäjän ydinasedoktriinia siten, että se voisi käyttää ydinaseita vastauksena “massiiviseen ilmaiskuun” Venäjän maaperällä. Maamme valtamedia haastattelemien “asiantuntijoiden” mielestä tällaiset puheet ovat tyypillistä Venäjän propagandaa ja Putinin bluffia.
Olkoon mitä on, mutta sota Ukrainassa on saatava päättymään mitä pikimmin. Meillä ei ole varaa katsoa sitä korttia, jossa käteen voi jäädä musta pekka, ydinaseet.