Wan­ho­jen mark­ki­noi­den tal­koo­lai­set kut­su­taan lauan­tai­na lys­tin­pi­toon

Rovaniemen Wanhat markkinat peruttiin tänä vuonna. Suunnitelmissa on huoltaa välivuoden aikana markkinoiden kalusteet ja kojut.
Rovaniemen Wanhat markkinat peruttiin tänä vuonna. Suunnitelmissa on huoltaa välivuoden aikana markkinoiden kalusteet ja kojut.
Kuva: Jouni Porsanger

Rovaniemen Wanhojen Markkinoiden uusille ja jo oleville talkoolaisille järjestetään kepeät Hoolihulinat ensi lauantaina. Paikka on Imarin taimitarha, jossa markkinoiden kojuja ja rakenteita on säilytetty vuosien ajan.

Tarkoitus on, että talkoolaiset saavat tutustua toisiinsa ja markkinoiden toimintaan. Ohjelmassa on musiikkiesityksiä, satotanssit sekä ruokaa ja juomaa. Esiintymässä on ainakin Lada Coop & Blues.

– Kaikki jotka ovat kiinnostuneita Wanhojen Markkinoiden toiminnasta, tapahtuman rakentamisesta ja talkoilemisesta ovat lämpimästi tervetulleita mukaan, järjestäjät kertovat.

Rovaniemen Wanhoja Markkinoita ei tänä vuonna järjestetä, mutta korvaavaa ohjelmaa on luvassa elokuussa ja myöhemmin syksyllä. Luvassa on esimerkiksi tukitapahtuma ämän vuoden hyväntekeväisyyskohteena toimivan yksinäisten ja varattomien ikäihmisten saattohoidon tukihenkilöiden puolesta.

Tänä vuonna on myös aika huoltaa monta uskollista vuotta palvelleet kojut ja muut rakenteet. Huoltotalkoot pidetään loppukesällä.

Rovaniemen Wanhojen Markkinoiden Hoolihulinat la 1.8. klo 14 alkaen Imarin taimitarhalla, Imarintie 512. Kuljetus Rovakatu 40 edestä klo 14, paluu klo 18.