Vuosikymmeniä Koskikadun ja Poromiehentien kulmauksessa toiminut Rovaniemen palloseuran (RoPS) bingo on lopettanut toimintansa. Koko bingosta tunnettu talo on jalkapalloseuran omistuksessa.
– Bingo lopetti toimintansa vuoden 2020 alussa. Syynä oli se, että vuosi vuodelta kävijämäärät olivat laskeneet, eikä liiketoiminta ollut enää kannattavaa. Joku vuosi sitten pienensimme tilojakin huomattavasti, mutta tämäkään ei auttanut.
– Kävijäkunta ikääntyi, eikä uusia tullut tilalle. Osaltaan nettiin tullut rahapelitarjonta söi kysyntää. Yksi meidätkin yllättänyt käänne oli tupakointikielto. Kun erillinen tupakointitila piti purkaa pois, asiakasmäärä vähentyi huomattavasti.
– Tietääkseni bingo avattiin joskus 1970-luvulla, tarkkaa vuotta en tiedä. Kun jouduimme irtisanomaan viimeisen työntekijän, oli hän työskennellyt bingossa kaikkiaan 38 vuotta.
– Vuosikymmeniä bingo oli seuran toiminnan kivijalka ja hyvä bisnes. Huippuvuodet osuivat aikaan 1990–2005.
– Liiketila on vuokrattu kolmelle eri yrittäjälle eli saamme tilasta nyt säännöllistä vuokratuloa. Viereisen sporttibaarin perustimme omana toimintana, mutta nyt baarinkin toiminnasta vastaa ulkopuolinen yrittäjä.
– Kiinteistön kaikissa asunnoissa asuu tälläkin hetkellä seuran pelaajia. Kausihan meillä alkaa tammikuun puolivälissä ja päättyy marraskuun puolivälissä. Väliin jäävän ajan olemme viime talvet vuokranneet asuntoja Airbnb:n kautta matkailijoille, mutta nyt pitää miettiä muita vaihtoehtoja. Tuloa saamme monista pienistä puroista, myös kiinteistön seinän mainosnäytöstä.