"Voi olla ihan ta­val­li­nen tauti" Kahden kii­na­lais­mat­kai­li­jan epäil­lään sai­ras­tu­neen ko­ro­na­vi­ruk­ses­ta Iva­los­sa – mat­kai­li­jat tulivat Wu­ha­nis­ta Norjan kautta Suomeen

Matkailijat pidetään eristyksissä muista sen aikaa, että epäilystä tartunnasta saadaan oikea tieto.
Matkailijat pidetään eristyksissä muista sen aikaa, että epäilystä tartunnasta saadaan oikea tieto.
Kuva: Olli Miettunen

Kahden Ivalossa olevan kiinalaisturistin epäillään sairastuneen koronaviruksesta Ivalossa. Matkailijat olivat saapuneet Kiinan Wuhanista Norjan kautta Suomeen ja kiertäneet Lappia muutaman päivän.

Matkailijat  hakeutuivat torstain ja perjantain välisenä yönä Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen influenssan kaltaisten oireiden vuoksi.

–He ovat voinniltaan hyväkuntoisia, kertoo Lapin keskussairaalan infektiotautien ylilääkäri Markku Broas.

Matkailijoiden kohdalla toimitaan sairaaloiden ja terveysasemien saamien ohjeiden mukaisesti. Matkailijat pidetään eristyksissä muista sen aikaa, että epäilystä tartunnasta saadaan oikea tieto.

Heistä on otettu näytteet perjantaiaamuna ja ne on lähetetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) Helsinkiin analysoitavaksi.

–Matkailijat pidetään omassa huoneessa karanteenissa  ja hoitohenkilökunta käyttää asianmukaisia suojaimia, Broas sanoo.

Molempien matkailijoiden saamat oireet ovat hänen mukaansa lieviä. Heidän kuntonsa on hyvä.

Broas sai tiedon Ivalon tilanteesta perjantaiaamuna.  Hän ei näe suurta riskiä mahdollisen koronaviruksen leviämisessä.

–Yleensä tällaisella potilaalla voi olla jokin ihan tavallinen tauti. Se on todennäköisempi syy.

Analyysi valmistuu perjantain aikana

THL saa analyysin näytteestä valmiiksi perjantain aikana, toteaa ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:sta.  Tarkkaa aikaa hän ei osaa vielä sanoa.

–Ensin tutkitaan, onko kyseessä koronavirus. Jos on, selvitetään, onko se nimenomaan Wuhanin koronavirus, Puumalainen sanoo.

Koronaviruksien heimo on laaja. Virukset ovat yksi yleisimmistä tavallisen flunssan aiheuttajista. Koronaviruksia on Puumalaisen mukaan suomalaisilla jatkuvasti nenässä ja nielussa.

–Näin ollen pelkkö koronaviruslöydös ei tarkoittaisi vielä mitään, vaan se täytyy tarkemmin selvittää, minkä tyyppinen koronavirus löytö olisi.

Ivalon tilanteen selvittämisestä vastaavat Lapin sairaanhoitopiiri ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset yhdessä THL:n kanssa.

Kunnanjohtaja: Kaikkeen pitää varautua

Inarin kunta toimii kunnanjohtajan Toni K. Laineen mukaan yhteistyössä Lapin sairaanhoitopiirin kanssa. Hänellä on käsitys, etteivät sairastuneet matkailijat majoittuneet Inarin puolella, mutta hakeutuivat Ivalon terveyskeskukseen hoitoon.

–Kaikkeen pitää varautua ja nyt katsotaan tätä tilannetta mahdollisimman nopeasti, hän sanoo.

Laine toteaa, että paniikkiin ei ole syytä. Kunnassa on liikkeellä monenlaista flunssaoireiden aiheuttajaa.

Maailmalla Wuhanin koronavirus on aiheuttanut sairastuneille kuumetta ja hengenahdistusta. Oireet ovat THL:n mukaan olleet pääosin lieviä ja suurin osa sairastuneista on toipunut. Vakavia oireita saaneilla on yleensä ollut jokin pitkäaikaissairaus.

THL pitää mahdollisena, että kansainväliseen liikkuvuuteen ja matkailuun liittyvät yksittäiset tapaukset ovat Suomessa mahdollisia. Sen mukaan mahdollisten tautitapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta tehokkailla torjuntatoimilla voidaan vähentää jatkotartuntojen riskiä.

Suomen sairaaloissa on THL:n mukaan hyvä valmius tutkija ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.

Tautia hoidetaan THL:n mukaan taudinkuvasta riippuen joko kotona tai tarvittaessa sairaalassa. Virukseen tehoavaa viruslääkettä ei ole käytettävissä, eikä ennaltaehkäisevää rokotetta ole olemassa.

Asiasta uutisoi ensin Yle.

Uutista päivitetty 24.1. klo 9.15: Lisätty Markku Broaksen kommentit.

Päivitetty klo 10: Lisätty Taneli Puumalaisen kommentit. Lisätty Toni K. Laineen kommentit klo 10.13.

Tästä on kyse

Uusi koronavirus 2019-nCoV

Kiinassa leviävä koronavirus on uudenlainen.

Virusta on todettu vuoden 2019 lopusta alkaen Kiinan Wuhanin alueella.

Se tunnetaan ainakin toistaiseksi nimellä 2019-nCoV.

Itämisaika tartunnan saamisesta on 2–14 vuorokautta.

Tarttuu pääasiassa hengitystie-eritteiden välityksellä, mutta tartunta myös ulosteesta on mahdollinen.

Tyypillisiä oireita ovat kuume, nuha, yskä ja hengenahdistus.

Pääosin oireet ovat lieviä ja suurin osa sairastuneista on toipunut hyvin.

Kiinan ulkopuolella tapaukset ovat olleet yksittäisillä henkilöillä, jotka ovat ennen sairastumistaan oleskelleet Wuhanissa.

Viruksen leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti.

Tähän mennessä tartuntoja on todettu yhteensä yli 800. 

THL päivittää tilannetta verkkosivuilleen.