Sukututkimusta tehdessä esille voi tulla yksityiselämän kannalta vaikeita asioita. Kiiminkiläinen Kerttu Heikkinen kertoo törmänneensä tapaukseen, jossa tuntemattomaksi jäänyttä isää etsittiin DNA–testien avulla.
Tuloksista löytyvä osuma kertoi lähisukulaisuudesta, mutta ei selkeästi äidin suvun puolelta. Isän suku oli ainoa looginen vaihtoehto.
Isä oli jo kuollut asian tullessa ilmi, ja nyt hänellä oli siis lapsi, josta isän perhe ei ollut lainkaan tietoinen.
– Tällaisessa tapauksessa tietojen julkaiseminen ilman, että asiasta keskustellaan etukäteen, voisi aiheuttaa järkytyksen ja mielipahaa, vaikka kyseessä isän kohdalla onkin jo edesmennyt henkilö. Mikäli uusi perhe ei halua tietoa julkistaa, on päätöstä kunnioitettava, jo ihan tietosuojalainkin perusteella.