Voisi ajatella, että ne ovat kaukana toisistaan, mutta eivät ne oikeastaan ole. Uskonpuhdistus oli hengellinen ihmisoikeuskysymys, Raamattu kansankielelle, anekaupan pistäminen kuriin, monet tällaiset toimet nimenomaan koskettivat ihmisiä, joilla oli vähemmän oikeuksia kuin katolisen kirkon hierarkiassa ylempänä olevilla oli.
Uskonpuhdistusta ei ensimmäiseksi yhdistä rauhaan ja ekumeniaan, sillä iso riitahan Lutherin toimista seurasi, ja kirkon hajoaminen, mutta ehkei se ollut vältettävissäkään. Aito rauha ja ekumenia kuitenkin syntyy vasta sitten, kyetään otttamaan huomioon toistemme erilaisuus, hyväksymään erot, ja sen jälkeen etsimään yhdistäviä tekijöitä. Ei se tietenkään helppoa ole, mutta harvemmin arvokkaat asiat ovat niitä helpoimpia.
Rukouspäivän kirjetekstissä Paavali kirjoittaa Galatalaisille näin: “Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”
Lausahdus oli jo aikanaan vallankumouksellinen. Kristuksessa, siis häneen uskovien keskuudessa ei ihmisten erot olleet merkityksellisiä. Vaikka Paavali tarkoittikin sen nimenomaan uskonnolliseen ympäristöön, on lause hiljalleen muokannut maailmaa. Ensinnäkin, lause pitää sisällään ajatuksen, että herrallakin on herra. Hänen edessään kaikki ovat samanarvoisia. Toisekseen lauseen sisältämä ajatus tasa-arvosta on muodostunut muun muassa ihmisoikeuksien perustaksi.
Vaikka onkin erinomainen asia, että Paavalin toteamus onkin vaikuttanut maailmaan näin paljon, on huomattava, että ilman hengellistä ulottuvuutta, ilman Kristusta Jeesusta yhdistäjänä, se vesittyy. Yhdistäjäksi ei riitä mikään luodun maailman asia tai ominaisuus. Niin kuin ne yhdistävät, ne myös jakavat. Oli kyseessä puolue, aate, tai ideologia, joku jää aina ulkopuolelle. Ihmisten yhdistäjän on lopulta oltava kaikkea inhimillistä suurempi.
Uskonpuhdistuksen muistopäivä muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on puolustaa omia arvoja ja identiteettiä. Ekumeeninen rukouspäivä taas muistuttaa, että muillakin on arvonsa ja identiteettinsä, eivätkä ne välttämättä ole huonoja. Rukouspäivä muistuttaa myös, ettei aina paras puolustus olekaan hyökkäys, vaan rukous, vieläpä yhteinen rukous myös heidän kanssa, joiden kanssa on erimielisyyttä. Nimittäin me kristityt uskomme, että kaikkia voimia ja valtoja, kaikkia kiistoja ja vääntöjä suurempi voima on olemassa, meistä kiinnostunut ja meistä huolehtiva Jumala. Toivottavasti itse kukin muistaa rukouspäivänä rukoilla kaikkien tärkeiden asioiden puolesta, ja lopuksi, että me olisimme kaikki Kristuksessa Jeesuksessa yhtä.