Rakastan kuntoilua – treenien jälkeen. Etukäteen inhoan sitä. Mitä pitempi tauko on ollut, sen syvempi vastahakoisuuden kuilu on ylitettävänäni. Kunhan pääsen taas vauhtiin alan rakastaa treeniä ja sen jälkeistä olotilaa. Elämä on paradoksaalista. Usein se, mitä todella haluamme, ei toteudu ennen kuin teemme sen, mitä emme haluaisi tehdä.
Elämä on joskus hankalaa. Puuro palaa pohjaan. Jeesuksen seuraaminen ei ole aina helppoa. Uskon syvyyksiin ei pääse hipaisemalla vaan hitaasti.
Monilla vain ei näytä olevan aikaa antaa puuron hautua tai Jeesuksen sisäisen tuntemisen syventyä. Kattila laitetaan liedelle ja liesi täysille, jotta olisi nopeasti valmista. Usein puuro palaa näin pohjaan ja Jeesukselle vain nyökätään arvostavasti. Tottakai meillä on aikataulumme ja työmme; mutta antakaamme Jeesuksen tulla elämäämme ja olemaan kaikessa siinä kaikkein tärkein. Luovuttakaamme puuronkeitto ja aikatauluttaminen hänelle.
Ensi pyhän epistolassa Paavali opettaa liedellä pysymisen merkityksestä: ”- - - nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa.” (Kol.1:22-23)
Pysy liedellä, uskon perustalla; horjahtamatta pois lämmöstä, toivosta. Hauduta ja haudu hitaasti, nauti hitaita hiilihydraatteja, Raamatun sanaa ja käy salilla, elä seurakuntayhteydessä, siinä on Paavalin ohje meille kaksituhattaluvun kolossalaisille.
Miten aloittaa unohtunut treeni tai opetella hidasta kokkailua? Kadottamalla itsensä hyvään uutiseen siitä, mitä Jeesus teki puolestamme. Kun löydämme itsemme siitä historiasta, huomaamme liedellä pysymisen autuuden ja salilla käymisen ilon.