Vihreiden puoluekokous ei esitä velkajarrusovusta irtaantumista. Asiasta äänestettiin sunnuntaina puoluekokouksessa Turussa.
Puoluekokous hyväksyi muotoilun, jonka mukaan se kehottaa eduskuntaryhmää, puoluehallitusta ja mahdollisia tulevia ministereitä huomioimaan vihreiden hyväksytyt talouspolitiikan linjat.
Lisäksi se esitti, että velkajarrusääntelyn kehittämiseksi toimitaan jatkossakin niin, ettei Suomi tulkitse tai sovella EU:n finanssipoliittista sääntelyä liian kireästi.
Muotoilu tuli lauantai-iltana aloitetta käsitelleeltä työryhmältä.
Vihreiden puoluekokoukseen tehtiin aloite, jossa vaadittiin puoluetta irtautumaan parlamentaarisesti sovitusta velkajarrusopimuksesta. Aloitetta on perusteltu muun muassa sillä, että kansallinen velkajarru on EU:n finanssipoliittista kehikkoa tiukempi.
Aihe kirvoitti puoluekokouksessa lauantaina runsaasti puheenvuoroja puolesta ja vastaan.
Tynkkynen: Arvokasta keskustelua
Asiasta käytiin sunnuntaina kaksi äänestystä. Toisessa äänestyksessä työryhmän ehdotus meni ylivoimaisella äänten enemmistöllä läpi.
– Työryhmässä hahmoteltu kompromissi keskustelun perusteella tuntuu heijastelevan hyvin meidän kokousedustajien ja ihmisten näkemyksiä, arvioi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen toimittajille.
Tynkkysen mukaan velkajarrusta käyty keskustelu on ollut arvokasta.
– Tämä antaa hyvän selkänojan aina kun tulee vaikuttamisen paikkoja siitä, miten finanssipolitiikan sääntöjä muutetaan tulevaisuudessa, hän sanoi.
Kritiikistä pidetään kiinni
Nyt päätetty linja ei poikkea merkittävästi vihreiden olemassa olevasta velkajarrulinjasta. Kriittisestä suhtautumisesta pidetään kuitenkin kiinni.
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö avasi STT:lle päätöksen käytännön merkitystä tuoreeltaan.
– Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että puolue haluaa jatkossakin vaikuttaa velkajarrun tulkintaan, soveltamiseen ja lainsäädännön kehittämiseen, hän sanoi.
Hyrkön mukaan asiaan liittyi erimielisyyttä mutta myös paljon yhteistä maaperää. Hän ei ollut yllättynyt äänestystuloksesta.
Velkajarruun sitoutuneet puolueet ovat sopineet tavoitteesta, jonka mukaan julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä.